Viihdelinna

Sven

Virallinen nimi Sven Toofa
Rekisterinumero Ei rek
Syntynyt, ikä 07.07.2015, 9v
Rotu, sukupuoli Tilastohevonen, Ruuna
Väri Merkit
Ruunikko Ei merkkejä
Säkäkorkeus 157 cm
Painotuslaji Kouluratsastus
Valjakko Koulu Esteet Varusteluokka
Helppo Helppo A 90 cm Hevy
Kasvattaja Omistaja
Eevi Peippo Talma Titogov (VRL-09562)

Tamman lyhyt historia kantautuu alkuun synnyinmaahan Hollantiin, jossa se on saanut peruskoulutuksensa ja osallistunut jo muutamiin näytöksiin. Se laitettiin kuitenkin hiljaiseen myyntiin ja tarjottiin eri ryhmille, koska sen kasvattajan ryhmä tarvitsi rahaa kiertuettaan varten. Telma tarttui tilaisuuteen ja lähtikin Venäjältä katsomaan tammaa. Camu oli silloin vasta 5-vuotias ja Telmakin vasta 18-vuotias. Tamma lähti naisen mukaan ja muutti Venäjälle. Kun yhteistyö suomalaisen stuntratsastajan ja kilpailijan kanssa varmistui parivaljakko muutti Suomeen, jossa he asuivat vuoden verran Pöllökummun tilalla. Omalle tilalle Camu muutti, kun Telma ja Jason avioituivat ja löysivät sopivan paikan. Camu viihtyy mainiosti Ikkeläjärvellä, koska se nauttii uimisesta ja pihaton luomasta vapaudesta.

Camu on saanut ruunamaisen lempinimensä ihan hyvästäkin syystä, ensinnäkin se on kaikkien kaveri ja toiseksi käyttäytyy kuin ruunat. Toisaalta se ei ole yhtään huono juttu, sillä tamma on todella helppo käsitellä kaikissa tilanteissa ja se on luonteeltaan säyseä sekä hyvin rohkea. Kaikki ominaispiirteet ovat tärkeitä, kun puhutaan tapahtumiin osallistuvista hevosista. Kaikki hoitotoimet ovat siis Camun mielestä ihan jees ja tamma nauttii aina saamastaan huomiosta. Kiltteyden ja lempeyden vuoksi sitä voi hyvin hoitaa myös perheen pienimmät ja se onkin hyvin taitava sosiaalisissa kanssakäymisissä erilaisten ihmisten ja eläinten kanssa. Vaikka Camua kiinnostaa kaikki ihmiset ja niiden läheisyys, ei se tuputtaudu seuraan, jos ihmistä vaikka jännittää. Tamma hengailee lähettyvillä ja on sopivan välinpitämätön eli riiputtaa vaikka päätään pyörätuolin nurkalla ja odottaa koska käsi uskaltaa nousta turvalle. Camu toimii siis loistavana terapiahevosena ja kaverihevosena. Sille Telmakin käy kaikki surunsa kertomassa ja Camu kuuntelee aina mukisematta.

Camun ratsuhevospiirteet eivät ole ehkä parhaimmasta päästä, mutta se on äärettömän toimiva siihen tarkoitukseen mihin se on hankittu. Sillä on hyvä leveä selkä ja tasaiset askellajit harjoitella ratsastusta ja etenkin temppuratsastusta sekä vikeltämistä. Lisäksi tasaisen varma askellus ja hötkymätön luonne antavat loistavan mahdollisuuden myös terapeuteille ratsastaa asiakkaansa kanssa, koska tamma jaksaa kantaa vaikka kaksi aikuista miestä. Onhan sen selässä pahimmillaan neljä tai jopa viisi vikeltäjää, jotka ovat kyllä hyvin luisevia ja osa lapsia. Keskiaikaratsastukseen tamma soveltuu jykevän ulkomuotonsa puolesta ja se osaa helppoja mutta näyttäviä temppuja, kuten kumarrus ja ”hoplaa” loikka takajaloille. Lisäksi se on kevyt ratsastaa yhdellä kädellä ja kääntyy helposti painoavuilla. Se ei ole nopein hevonen, mutta ehdottomasti varmajalkainen ja luotettava.

Parhaimmilaan Camu on kuitenkin maastossa ja vaunujen edessä. Se kun ei tapansa mukaan turhia hötkyile, joten sillä on riittävästi malttia koulukokeisiin ja tarkkuuteen, mutta sen yllättävä puoli tulee esiin maratoniosuudella, sillä tämä jyrä on äärettömän nopea ja ketterä maastossa. Lisäksi se on mahtava tapahtumahevonen ja vaunupolle, koska väenpaljous ei sitä ahdista kutenei valjaissa seisominen ja asiakkaiden odottelukaan.

isä
Fredrik
Pohjoisruotsinhevonen, trn, 162cm, evm
ii.
Johanson
Pohloisruotsinhevonen
ie.
Finga Ringa
Pohjoisruotsinhevonen
iii.
John
iie.
Alison
iei.
Jacob
iee.
Regina

emä
Jää-Elsa
Suomenhevonen, rn, 152cm
ei.
Tohvelisankari
Suomenhevonen
ee.
Tähkäpää
Suomenhevonen
eii.
Tossavainen
eie.
Sankaritar
eei.
Maksimus
eee.
Itsenäinen

Turnajaiset Sijoituksia 0 kpl
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms 19/30
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi 22/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee 31/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus 28/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms cup 13/27
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi cup 4/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee cup 9/27
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus cup 12/27
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms 7/26
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi 20/28
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee 23/26
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustausa 3/26
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms-cup 15/20
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi-cup 19/20
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee-cup 9/20
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus-cup 19/20
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms 21/26
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi 22/28
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Mèlee 16/26
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus 23/26
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms-cup 10/15
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee-cup 4/15
LAJI Sijoituksia 0 kpl
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00

Laji
31
KES 2017

Nullam vel diam et erat malesuada accumsan. Nullam egestas hendrerit nisl, ut pulvinar eros laoreet et. Nulla eget sollicitudin nisi. Fusce ut pretium dolor. Etiam nec convallis diam. Phasellus consequat, ex ultrices cursus imperdiet, nulla tortor mattis magna, vestibulum sodales lectus augue at magna. Etiam sit amet eros vitae leo feugiat vehicula vel sed dolor. Pellentesque quis tortor non eros ultricies tristique. Cras luctus est id arcu blandit, non ullamcorper arcu faucibus. In ante metus, tincidunt at lectus nec, porta accumsan lacus. In mattis lobortis purus, vel egestas mauris dapibus at. Aliquam vel erat a metus tristique interdum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Mauris lacinia est eu est aliquet eleifend. Proin sit amet eros dictum, ultrices lectus eget, molestie sapien. Aliquam ornare felis quis velit posuere tincidunt. Curabitur venenatis dolor ac diam viverra convallis. Maecenas tortor magna, dapibus tincidunt finibus nec, porta sed magna. Donec nisl nisi, lobortis quis interdum in, suscipit at elit. Nunc ultricies, magna nec tincidunt pretium, quam risus vulputate nisl, vitae consectetur sapien lorem vel quam. Mauris pulvinar, libero vel porttitor consequat, urna ligula blandit lectus, molestie vestibulum leo est et lorem. Cras non ligula id ante eleifend maximus vel vitae arcu.

Ut felis erat, ornare vel accumsan vel, convallis eget justo. Sed ultricies turpis quis dolor vehicula, nec pharetra tortor placerat. Donec dolor lectus, tempor nec erat et, laoreet convallis leo. Proin eu finibus nibh. Suspendisse ex magna, mattis sit amet eros at, volutpat dapibus augue. Sed consectetur pharetra massa placerat finibus. Quisque consequat euismod augue at faucibus. Vivamus vitae dolor et magna varius tincidunt. Praesent quis est eget justo molestie dapibus. Quisque tempus, nunc in maximus scelerisque, nunc dui porttitor lorem, id laoreet tortor libero dapibus neque. Donec ac ex ligula. Proin risus turpis, sollicitudin sed suscipit posuere, interdum in sapien. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nam mollis ornare sem, molestie varius mi tempus et. Vestibulum sit amet congue risus.

31
KES 2017
Päiväkirja
Kirjoittanut