Ponipalleron Muu Muka

Nimi Ponipalleron Muu Muka "Muksu" Rekisterinumero VH18-018-1632
Rotu Suomenpienhevonen Painotus Esteratsastus
Säkä, sukupuoli 145cm, ori Koulutustaso HeB, 100cm + ajo
Syntymäaika, ikä 15.08.2018, 7v Omistaja VRL-09562 (Peetu)
Väri Punarautias Tuoja Sissi Pietinen

Luonne

Varsinaisesti Muksu on hankittu Sirulle kisakaveriksi ja piristeeksi. Siru sai siis itse valita rodun, mutta Peetu hoiti loput. Sopivia löytyi useita, mutta piensuokkari valikoitui ponimaisen luonteensa ja käytöksensä ansiosta. Lopullisen valinnan teki tietenkin parin kuukauden koeajan jälkeen Siru itse. Tämä pari tulee näkymään hyvin värikkäästi tallin arjessa ja kilpailuissa.

Hoitaessa ja peruskäsittelyssä Muksu on nimensä mukaan hyvin lapsellinen ja varsan tasolla. Se on melko jääräpäinen ja kujeileva esimerkiksi loimittamisen suhteen ja ruokinnan yhteydessä. Muksu pitää aina meteliä kun on ruokinta, mutta sille ei silti saa antaa ruokaa ennen kuin se on hiljaa. Raippa ruokintakärryssä on siis ihan syystä. Sillä kolistellaan kaltereita, mikäli ori ei usko äänellä komentamista. Pesukarsinassa on oltava aina kumimatto, sillä kaivaa melko varmasti betonin pilalle heti kun hoitaja kääntää selän. Varustaminen on melko vaivatonta ei tarvitse pelätä potkuja tai puremia, mutta luikertelee melko varmasti ja huitoo etusillaan kun satula nostetaan vaikka se on ihan sopiva eikä selkä ole kipeä. Kuitenkin orilla on aina tapana heilua ja huojua innostuksessa ennen lenkkiä.

Talutus kentälle ja maneesiin on yleensä melko lennokasta ja tanssahtelevaa. Antamalla orin hetken pörhennellä saa yleensä itselleen enemmän tilaa, sillä Muksu ei koskaan kohdista pöllöilyään ihmiseen ja uskoo viimeistää, kun nostaa raipan turvalle menneensä liian pitkälle ja vaikenee kuin seinään. Maastakäsittelyyn orin kanssa on erittäin hyvänä palkkana minttukarkit, joita ori jumaloi. Se on erittäin nopea oppimaan uusia temppuja ja osaakin jo istua sekä tehdä espanjalaistakäyntiä useamman askeleen peräkkäin.

Ratsuna on kohtalaisen kuuliainen, mutta ikävä kyllä omaa melkohuonon keskittymiskyvyn ja mielenkiinnon etenkin sileätyöskentelyyn. Uuden opetteluun ratsain täytyy vain varata aikaa ja pitkää pinnaa. Siinävaiheessa kuin Muksulla menee hermot ja loppuu mielenkiinto, niin ori alkaa heilutella päätään ja nyppiä ohjista. Mikäli vain jatkaa väänyöä alkaa ori keulimaan tai pukittelemaan. Missään nimessä kyse ei ole orin älykkyydestä kiinni, mutta pinna sillä on melko lyhyt. Toisaalta orilla on hyvä tempperamentti nimen omaan esteiden suhteen. Se on erittäin nopea ja säväkkä jaloista, vaikkei omaakaan mitään ihanteellisinta hyppytekniikkaa. Vaikka tekniikassa on puutteita, niin nämä puutteet Muksu kyllä korvaa suurella sydämellään.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Muuksi Muut
sh, 150cm, prt
KTK-III, 3 Star Prospect
ii. Miksituut
evm
iii. Mihnämeet
iie. Saametar
ie. Litokas
evm
iei. Taikuripoika
iee. Loistokas
e. Lumikukka
sph, 148cm, rt
KTK-II, SLA-II, KRJ-II, ERJ-II, YLA2
ei. Lumimyrsky
evm
eii. Lumituisku
eie. Myrskytuuli
ee. Helinä Neito
evm
eei. Aapeli
eee. Neitoperhonen

Tutustu sukuun tarkemmin

Vestibulum purus quam, scelerisque ut, mollis sed, nonummy id, metus. Nullam accumsan lorem in dui. Cras ultricies mi eu turpis hendrerit fringilla. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus orci luctus et ultrices posuere cubilia Curae; In ac dui quis mi consectetuer lacinia. Nam pretium turpis et arcu. Duis arcu tortor, suscipit eget, imperdiet nec, imperdiet iaculis, ipsum. Sed aliquam ultrices mauris. Integer ante arcu, accumsan a, consectetuer eget, posuere ut, mauris. Praesent adipiscing. Phasellus ullamcorper ipsum rutrum nunc. Nunc nonummy metus. Vestibulum volutpat pretium libero. Cras id dui. Aenean ut eros et nisl sagittis vestibulum. Nullam nulla eros, ultricies sit amet, nonummy id, imperdiet feugiat, pede. Sed lectus. Donec mollis hendrerit risus. Phasellus nec sem in justo pellentesque facilisis. Etiam imperdiet imperdiet orci. Nunc nec neque. Phasellus leo dolor, tempus non, auctor et, hendrerit quis, nisi. Curabitur ligula sapien, tincidunt non, euismod vitae, posuere imperdiet, leo. Maecenas malesuada. Praesent congue erat at massa. Sed cursus turpis vitae tortor. Donec posuere vulputate arcu. Phasellus accumsan cursus velit.

Varsa Syntymäaika Emä/isä Muuta
ori/tamma Varsan nimi 00.00.0000 Emän/isän nimi muuta tietoa
ori/tamma Varsan nimi 00.00.0000 Emän/isän nimi muuta tietoa
ori/tamma Varsan nimi 00.00.0000 Emän/isän nimi muuta tietoa

Palkinnot

Rate My Pony 3 Star Prospect 1042/1900 pistettä

Kilpailut

Esteratsastus

14.09.2018 - Paikka - 70 cm - 3/30
15.09.2018 - Paikka - 70 cm - 4/30
16.09.2018 - Paikka - 70 cm - 1/30
17.09.2018 - Paikka - 70 cm - 5/30
19.09.2018 - Paikka - 70 cm - 3/30
28.09.2018 - Paikka - 70 cm - 4/30
29.09.2018 - Paikka - 70 cm - 4/30
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos

Maastoeste

17.02.2018 - Paikka - 60 cm - 1/18
18.02.2018 - Paikka - 60 cm - 1/18
18.02.2018 - Paikka - 80 cm - 3/24
22.02.2018 - Paikka - 60 cm - 4/18
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos