Bubblegumwar GEA
Päiväkirja

10.12.2017 - Estevalmennus, valmentajana Svea Rönnblad (211​ ​sanaa)

Joulun alla oli ollut melkoinen määrä valmennuksia, eikä tämä aamu olisi mikään poikkeus. Niemisen Teemu oli tulossa kenttäorinsa kanssa estevalmennukseeni, jonka sisällöstä minulla ei ollut vielä pienintäkään aavistusta.

Tallatessani kentälle ratsukko oli verryttelyn lopussa ja täydessä terässä lähdössä edellisenä iltana rakentamalleni radalle. Pari näytti mennessään varsin toimivalta yhdistelmältä; Purkka hyppäsi määrätietoisesti ja hyvällä tasapainolla. Teemu opasti orin hyvin teille, jotka helpottivat hevosen pitkää askelta hakemaan ponnistuspaikat sopiviksi. Ori nosti hyvin jalkojaan pitäen näyttävän ilmavaran esteiden välillä ja liikkui pehmeästi. Mietin pidemmän aikaa mitähän tällaisen valmiin parin kanssa oikein tekisi ja päädyin katsomaan miten parin työskentely sujuisi yksittäisillä pituusesteillä. Rata meni jo omalla painollaan pystyjen kanssa vallan mainiosti, eikä siinä ollut juuri korjattavaa. Aluksi Purkkaa ei tuntunut juuri kiinnostavan vaikka aikaisemmin hypätyt pystyt muuttuivat oksereiksi ja trippeleiksi - ponnistus oli voimakkaampi vieden hevosen esteistä yli, mutta ratsukko selviytyi ongelmitta jokaisesta esteestä. Pientä jännitystä alkoi kuitenkin olla, kun vaihdoimme muutamat esteet erittäin värikkäiksi viuhkoiksi. Purkka kyttäsi esteitä ja hyppäsi niitä vinossa tiputtaen ajoittain muutamista ylimpiä puomeja. Asento näytti varsin kierolta ja Teemun ilme kertoi, ettei ollut nähnyt orin venkoilevan ennen tällä tavalla. Kuitenkin Teemun ottaessa hieman reippaammat avut käyttöön alkoi Purkan kyttääminen hiipua ja ori keskittyi taas täysin siemauksin esteiden ylittämiseen tyyli puhtaasti. Kehuin paria ja päästin heidät pitkän treenin jälkeen tekemään loppuverryttelyt kahdestaan.

15.12.2017 - Estevalmennus, valmentajana Hanne (118 sanaa)

Purkka ei ollut sillä vauhdikkaimmalla tuulella tänään, mutta valmennuksen loppupuolella saatiin jo ihan hyviäkin hyppyjä irti. Oriista löytyi kyllä ketteryyttä tiukoillakin teillä, mutta jostain syystä kaikki energia kuoli sarjojen välillä. Sain nostella kyllästymiseen asti sarjan viimeisen osan puomeja, kun ori kerta toisensa jälkeen kolautti sen alas. Esteen laskeminen 120 sentistä metriin auttoi hieman, mutta hyppy jäi yhä löysäksi. Jätimme sarjan hinkkaamisen hetkeksi ja keskityimme radan muihin osiin. Jouluinen tonttuokseri saikin yllättäen eloa Purkkaan ja muutaman kieltäytymisen jälkeen se pomppasi mokoman kummajaisen yli jättimäisellä loikalla. Uuden energian voimin yritimme lopuksi uudelleen sarjaa ja johan alkoi jalka nousta viimeiselläkin esteellä. Toki säikyttelyn sijaan suosittelen treenaamaan laukan tahtia esimerkiksi kavaleteilla. Näin raikkailla talvikeleillä reipas hankilaukka voi myös piristää eteenpäinpyrkimyksensä kadottanutta hevosta.

18.12.2017 - Ryhmäkouluvalmennus, valmentajana Inka (777 sanaa)

Tervehdin ja samalla hieman silmäilin Jukolan maneesiin saapuvia ratsukoita C-päädyssä kököttävältä jakkaralta. Kolmihenkinen valmennusporukka koostui melko sekalaisesta hevosaineksesta. Ruunikko poni, sirosta ulkonäöstä päätellen welsh, ratsastajineen käveli jo kiireisin askelin uraa pitkin. Seuraava selkään päässyt oli komean, erikoisen värisen puoliverioriin ratsastaja, joka edustikin tänään porukan ainoana miehenä. Nousin auttamaan viimeistä ratsastajaa pienen suomenhevosensa kanssa. Aapeliksi esitelty ori ei olisi millään malttanut odottaa, että ratsastaja pääsee kyytiin, vaan pyöri väkkäränä tämän ympärillä. Lopulta kun kaikki olivat hevosensa selässä, kutsuin ratsukot maneesin keskelle juttelemaan valmennuksen kulusta. Ossi-nimisellä welshponilla ratsastava Jannica kertoi oriilla olevan jo ikää ja hän toivoikin erityisesti jumppaavia liikkeitä muiden harjoitusten oheen. Puoliverioriin ratsastaja Teemu kertoi olleensa valmennuksessa Jukolassa jo viime viikolla ja silloin ongelmia oli ollut eteenpäin pyrkimyksen kanssa. Siirtymisillä saisimme varmasti houkuteltua hevosta herkemmäksi. Melina, johon olin aiemminkin törmännyt Jukolassa, kertoi suomenhevosensa Aapelin olevan hieman hätäinen ja yli-innokas, mikä ei jäänyt selkään nousussa epäselväksi… Eiköhän siihenkin löytyisi ratkaisu valmennuksen aikana. Kun ratsukot ja heidän tavoitteensa olivat selvinneet minulle, päästin heidät alkuverryttelemään itsenäisesti määräämissäni askellajeissa.
”Tarkkailkaa hevosen suoruutta ja omaa istuntaa. Jos hevonen tuntuu valuvan herkästi jommalle kummalle puolelle, koetta ensin korjata pohkeella ja ohjalla. Jos tästä ei ole apua, tutki omaa istuntaa. Istuitko keskellä? Tuntuvatko jalat yhtä painavilta jalustimilla? Jos nostat hitaasti polveasi kummaltakin puolelta, säilyykö tasapainosi? Tunnetko molemmat istuinluut?” ohjeistin ratsastajia.
“Ja koska paikalla on tänään pelkkiä oreja, muistetaan entistä tarkemmin ne välimatkat!”

Alkuverryttelyjen jälkeen lähdettiin tekemään siirtymisharjoituksia käynnistä raviin. Joka toisen kirjaimen kohdalla ratsukon tuli siirtyä muutaman askeleen ajaksi harjoitusraviin ja siitä taas käyntiin.
“Kannattaa päättää jokin tietty askelmäärä, jonka ravaatte. Se tekee tehtävästä täsmällisemmän ja helpottaa teitä itseänne. Siirtyminen raviin saisi olla terävähkö, eli ei anneta hevosen miettiä kymmenen käyntiaskeleen ajan huvittaisiko sitä ravata vai ei”, neuvoin.
“Noin juuri Teemu, sehän sujui hienosti! Mutta muista myös, että käyntiin siirtymisenkin täytyy olla täsmällinen. Jos haluat ravata viisi askelta, sitten ravaatte viisi. Vaikka toivommekin Purkalta reippautta, täytyy sen silti kuunnella pyyntöjäsi.” Seuraavalla kerralla voikko puoliverinen tekikin siirtymiset jo paljon tarkemmin ja jäi selvästi kuuntelemaan ratsastajaa.
“Hieno siirtyminen Aapelin kanssa! Sehän alkaa jo vähän kuunnella sinua. Jatka vaan samaan malliin”, kehuin juuri edestäni ratsastanutta Melinaa.
“Tehkää Teemu ja Melina vielä yhdet siirtymiset, Jannicalle riittää Ossin kanssa.”

Seuraavaksi samaa tehtävää jatkettiin toisin päin, eli edettiin harjoitusravista, josta tehtiin käyntisiirtymisiä suunnilleen joka toisen kirjaimen kohdalle. Tämä sujui kaikilta oikeastaan paremmin kuin ensimmäinen tehtävä ja hevoset tuntuivat kaikki enemmän tai vähemmän kuuliaisilta.

“Tehdäänpä loppuun sitten vähän laukannostoja”, aloitin.
“Tullaan peräjälkeen sieltä joko käynnissä tai ravissa tänne C-päätyyn ja tehdään täällä kulmassa, suunnilleen tuossa M-kirjaimen kohdalla laukannosto. Jatketaan koko lyhyt sivu laukassa ja täällä pitkän sivun päässä, H-kirjaimessa siirrytään taas ravin kautta käyntiin.” Ensimmäisenä C-päätyä kohti lähti Melina Aapelin kanssa. Suomenhevosori näytti jo ihan erilaiselta kuin alkutunnista, vaikka hieman ylimääräistä hössöttämistä olikin vielä havaittavissa. Ori siirtyi kuitenkin täsmällisesti kulmasta laukkaan ja laukkasi tasaisesti jumputtaen aina H-kirjaimeen saakka, jossa se tiputti Melinan pyynnöstä takaisin raville.
“Hyvä Melina! Teille riittää tämä kerta. Jatketaan kohta laukkaa ympyrällä”, kehuin. Seuraavan vuorossa oli Jannica Ossilla. Ratsukolla oli tänään sujunut tosi hyvin ja kunnioitettavan korkeasta iästään huolimatta Ossi vaikutti oikein vetreältä näin verryttelyn jälkeen. Jannica kehuikin sen olevan tänään paremman tuntuinen kuin pitkään aikaan. Ratsukko nosti laukan täsmällisesti M-kirjaimesta ja laukkasi puhtaan tahdikkaasti lyhyen sivun toiseen päähän.
“Vau mikä laukka Jannica, teille riittää myös”, sanoin ja siirsin katseeni viimeiseen ratsukkoon. Teemun ilmeestä päätellen Purkka taisi hieman ennakoida laukannostoa. Se yritti koko ajan hiipiä raville ja oli muutenkin jännittyneen oloinen.
“Ohhoh, no tänään ei ainakaan puutu energiaa”, hymähdin.
“Tee vaan reilu puolipidäte ja nosta laukka vasta kun se vastaa pyyntöösi.” Lopulta Purkka malttoi odottaa M-kirjaimeen saakka, mutta pomppasi melkoiseen vauhtiin Teemun antaessa laukkapohkeet. Mies horjahti, mutta keräsi nopeasti itsensä ja otti oriin kiinni.
“Otapa vielä uudelleen ja käännä tarvittaessa ympyrälle, jos siltä hukkuu jarrut”, ohjeistin ja ratsukko lähti tulemaan uudelleen. Purkka oli yhä kireä kuin viulunkieli, mutta pysyi nyt Teemun hallinnassa.

Jatkoimme laukkatehtävää vielä samalla tavalla, mutta niin, että kukin ratsukko jäi vuorollaan hetkeksi työstämään laukkaa pääty-ympyrällä. Tätä tehtiin molempiin suuntiin. Jannican Ossi oli jo selvästi ihan loppuverryttelymoodissa ja yritti venytellä kaulaansa ympyrällä. Kehotinkin muutaman hyvän kierroksen jälkeen naista antamaan ponille ohjaa ja kehumaan sitä. Ossi oli pärjännyt tänään todella hienosti. Purkkakin rauhoittui mukavasti ympyrällä, kun huomasi, ettei tässä oltukaan menossa minnekään. Lopuksi Teemu sai taas jo vähän pyytääkin orilta lisää laukkaa. Melinan Aapeli taas löysi itsestään vielä jonkun ihan uuden vaihteen ympyrällä ja yritimme parhaamme mukaan käyttää pöllöenergian temponvaihteluihin. Kun suomenhevosoriin älytön jyrääminen ja kiihdyttely saatiin edes hieman aisoihin, vapautin ratsukon loppuverryttelemään. Lopulta Aapelikin rauhoittui loppuraviin ja pörisi tyytyväisenä venyttäen kaulaansa. “Sitten voidaan siirtää hevoset käyntiin, mutta voitte vielä tässäkin houkutella pidemmällä ohjalla ja pohkeella hevosia venyttämään pitkälle eteen ja alas. Mitä lähemmäs maneesin hiekkaa saatte turvan, sen parempi”, heitin loppuun pilke silmäkulmassa.
“Kiitos kaikille valmennuksesta!”