Virtuaalikylä
Tupela
Hevosia vuodesta 2021

Tiivistelmä

Tervetuloa Tupelan kylän keskukseen, Tuokkisen linjan pikavuoro on juuri pysähtynyt kylän s-marketin vieressä "linja-autoasemalla". Asemalla jonka vieressä on R-kioski, jossa toimii matkahuolto. Laitureita on vain kolme ja yleensä ne ovat tyhjillään. Vuoro kulkee kerran tunnissa suuntaansa kylän ohi ja yleensä autot ovat Tupelassa samaan aikaan. Tuokkisen linjojen toimisto kun sijaitsee aseman lähettyvillä aivan lyhyen kävelymatkan päässä. R-kioskin kanssa samassa rakennuksessa on muutama tyhjä liiketila ja pari houkuttelevaa kauden mukaan somisteltua näyteikkunaa. S-marketilta katsottuna tien toiselta puolelta löytyy ravitsemusliikkeet eli pizzeria ja kaksi pikku baaria. Siinäpä se melkein koko keskusta olikin ai niin ja kylän pikkukahvila, jota kyläyhdistys pyörittää ja työllistää työkokeilijoita. Ympärille levittäytyy liiketiloja, tehtaita, matalahkoja kerrostaloja ja muita asuinalueita.

Tupelan kylä on siis pieni ja tiivis, mutta erittäin avoin ilmapiiriltään. Vuonna 2021 kylällä koettiin suuria muutoksia, kun tammikuussa alkoivat suuret rakennustyöt. Jo aikaisemmin kylän laidalla sijainnut Viihdelinna alkoi esittämään elonmerkkejä ja kylän huhu piti paikkaansa. Hevoskatras ja melkoinen sirkus palasi kiertueeltaan oltuaan poissa kylältä lähes kolme vuotta. Kiertueensa aikana yritys teki niin suurta tuottoa, että pystyi ostamaan jo entisestään lisää tonttia ja suuren hevoskeskuksen rakentaminen alkoi. Jonkun mielestä kylän keskusta on siirtynyt kohti hevoskeskusta ja jopa kylän ukot ovat siirtyneet R-kioskilta raviradan kahvilaan.


Historiaa

Sota-aikojen jälkeen Suomen uudelleen rakentaminen aloitettiin ja maaseutuja alettiin kehittämään. Tupelan kylä syntyi kolmen suuren maatilan maille joista yksi on kartano. Mansilan kartanon menetti sodassa suurimman osan miehistään, mutta kartanon kolmesta sotaan lähteneistä pojista vain Sakari eli veljeksistä keskimmäinen selvisi kotiin kartanon rengin Jouko Tupelan kanssa. Kerrottuaan sota reissunsa ja otettuaan isänsä paikan kartanon isännöinnissä tuli sotainvalidista uuden kylän luottohenkilö ja jopa valtionmies. Kylä nimettiin Joukon mukaan, sillä mies oli erittäin kunnostautunut ja hänen vuokseen edes Sakari selvisi kartanolle ja kahteen muuhunkin taloon saatiin poikia takaisin Joukon toimien vuoksi. Joten isäntien ei ollut vaikea nimetä kyläänsä, jota ei nimetty kartanon mukaan vaan nimenomaan kartanon rengin. Mansilan historia ulottu aina ruotsinvallan alaisuuteen ja se koki Suomen sodan aikana isoja muutoksia ja oli molempien sotajoukkojen hallussa tukikohtana.

Raution ja Aholan tilat ovat molemmat alun perin Mansilan torppia, mutta 1919 muuttuivat pientiloiksi. Molemmat tilat kasvoivat vuosien varrella ja sotavuosina molemmat tilat olivat jo keskisuuria vahvoja tiloja. Raution tila sijaitsee lähimpänä nykyistä keskustaa ja sen maista alettiin rakentamaan ensimmäisiä rintamamiestaloja ja kauppa toimi alkuun Raution tilan sivurakennuksessa. Kartanon metsää alettiin kaatamaan talojen tieltä ja ensimmäinen asuin alue valmistui kahden vuoden jatkosodan päättymisen jälkeen. Lapin sota hidasti uudelleen rakentamista, mutta Karjalan evakoita asui jo tiloilla ja osallistuivat uusien kotiensa rakentamiseen. Kartanokin sai uuden emännöitsijän Karjalan evakoista ja loppuen lopuksi kartanoon saatiin myös evakon jälkeläinen emännäksi, kun emännöitsijän lapsen lapsi ja Sakarin poika jatkoivat Mansilan isäntäparina.


Pikalinkit

Rata-alue // Viihdelinna

Tekijänoikeudet

Ulkoasu © M Layouts
Sivuston kuvat © Tallin omaisuutta, Markkinointitoimisto Toveri, Pixabay, Pikselit
Muut © Tupela

Liity Discord serverillemme

Suurin osa Tupelan asioista käsitellään discord servelillämme. Jos et jostain syystä pääse liittymään serverille voit ottaa yhteyttä sähköpostitse virtuaalitupela@gmail.com.

Discord serveri
Tule mukaan ja liity kyläläiseksi, kilpailijaksi, asiakkaaksi, järjestäjäksi tai yrittäjäksi tai vaikka kaikkiin näihin rooleihin, jolloin saat tiedon ihan kaikesta mitä Tupelan alueella tapahtuu.