Viihdelinna

Camu

Virallinen nimi Capriola Dark PÖ
Rekisterinumero VH21-102-0124
Syntynyt, ikä 10.08.2016, 10v
Rotu, sukupuoli Tilastohevonen, Tamma
Väri Merkit
Musta Ei merkkejä
Säkäkorkeus 156 cm
Painotuslaji Valjakkoajo
Valjakko Koulu Esteet Varusteluokka
Vaativa Helppo C 70 cm Hevy
Kasvattaja Omistaja
Emil Tolker Talma Titogov (VRL-09562)

Tamman lyhyt historia kantautuu alkuun synnyinmaahan Hollantiin, jossa se on saanut peruskoulutuksensa ja osallistunut jo muutamiin näytöksiin. Se laitettiin kuitenkin hiljaiseen myyntiin ja tarjottiin eri ryhmille, koska sen kasvattajan ryhmä tarvitsi rahaa kiertuettaan varten. Telma tarttui tilaisuuteen ja lähtikin Venäjältä katsomaan tammaa. Camu oli silloin vasta 5-vuotias ja Telmakin vasta 18-vuotias. Tamma lähti naisen mukaan ja muutti Venäjälle. Kun yhteistyö suomalaisen stuntratsastajan ja kilpailijan kanssa varmistui parivaljakko muutti Suomeen, jossa he asuivat vuoden verran Pöllökummun tilalla. Omalle tilalle Camu muutti, kun Telma ja Jason avioituivat ja löysivät sopivan paikan. Camu viihtyy mainiosti Ikkeläjärvellä, koska se nauttii uimisesta ja pihaton luomasta vapaudesta.

Camu on saanut ruunamaisen lempinimensä ihan hyvästäkin syystä, ensinnäkin se on kaikkien kaveri ja toiseksi käyttäytyy kuin ruunat. Toisaalta se ei ole yhtään huono juttu, sillä tamma on todella helppo käsitellä kaikissa tilanteissa ja se on luonteeltaan säyseä sekä hyvin rohkea. Kaikki ominaispiirteet ovat tärkeitä, kun puhutaan tapahtumiin osallistuvista hevosista. Kaikki hoitotoimet ovat siis Camun mielestä ihan jees ja tamma nauttii aina saamastaan huomiosta. Kiltteyden ja lempeyden vuoksi sitä voi hyvin hoitaa myös perheen pienimmät ja se onkin hyvin taitava sosiaalisissa kanssakäymisissä erilaisten ihmisten ja eläinten kanssa. Vaikka Camua kiinnostaa kaikki ihmiset ja niiden läheisyys, ei se tuputtaudu seuraan, jos ihmistä vaikka jännittää. Tamma hengailee lähettyvillä ja on sopivan välinpitämätön eli riiputtaa vaikka päätään pyörätuolin nurkalla ja odottaa koska käsi uskaltaa nousta turvalle. Camu toimii siis loistavana terapiahevosena ja kaverihevosena. Sille Telmakin käy kaikki surunsa kertomassa ja Camu kuuntelee aina mukisematta.

Camun ratsuhevospiirteet eivät ole ehkä parhaimmasta päästä, mutta se on äärettömän toimiva siihen tarkoitukseen mihin se on hankittu. Sillä on hyvä leveä selkä ja tasaiset askellajit harjoitella ratsastusta ja etenkin temppuratsastusta sekä vikeltämistä. Lisäksi tasaisen varma askellus ja hötkymätön luonne antavat loistavan mahdollisuuden myös terapeuteille ratsastaa asiakkaansa kanssa, koska tamma jaksaa kantaa vaikka kaksi aikuista miestä. Onhan sen selässä pahimmillaan neljä tai jopa viisi vikeltäjää, jotka ovat kyllä hyvin luisevia ja osa lapsia. Keskiaikaratsastukseen tamma soveltuu jykevän ulkomuotonsa puolesta ja se osaa helppoja mutta näyttäviä temppuja, kuten kumarrus ja ”hoplaa” loikka takajaloille. Lisäksi se on kevyt ratsastaa yhdellä kädellä ja kääntyy helposti painoavuilla. Se ei ole nopein hevonen, mutta ehdottomasti varmajalkainen ja luotettava.

Parhaimmilaan Camu on kuitenkin maastossa ja vaunujen edessä. Se kun ei tapansa mukaan turhia hötkyile, joten sillä on riittävästi malttia koulukokeisiin ja tarkkuuteen, mutta sen yllättävä puoli tulee esiin maratoniosuudella, sillä tämä jyrä on äärettömän nopea ja ketterä maastossa. Lisäksi se on mahtava tapahtumahevonen ja vaunupolle, koska väenpaljous ei sitä ahdista kutenei valjaissa seisominen ja asiakkaiden odottelukaan.

isä
Casmir van de Fling
Tilastohevonen, musta, 160cm
ii.
Olaf Daft Bon
Perchenhevonen
ie.
Camil van de Fling
Tilastohevonen
iii.
DaadiDaadi
Perchenhevonen
iie.
Olifia Engfe
Perchenhevonen
iei.
Touslety van de Holwer
Friisiläishevonen
iee.
Dansgera
Itäfriisinhevonen

i. Casmir van de Fling on vahinkolapsen tarkoituksellinen vahinko. Orin emä Camil pääsi laiduntamaan upean jyhkyn Olaf Daft Bonin seuraan yhdeksi kesäksi ja tuota onnellista kesää seurasi viellä onnellisempi seuraava kesä, jolloin Casmir syntyi ja siitä alkoi orin upea elämä. Se ei ole mikään näyttelykehän kuningas, koska se on tilastohevonen. Mutta vaikka menestystä ei näyttelyistä heru on se silti todella upea musta komistus, joka hurmaa työhevosnäytöksissä ja turnajaisissa yleisönsä. Emänsä tavoin on siis päätynyt keskiaikaratsastukseen ja onkin taitava etenkin peitsitehtävissä, se osaa myös perustemppuja, kuten näyttävän levaden. Casmir on nyt jo eläköitynyt, mutta kiertää viellä mukana lähistöllä pidettävissä tapahtumissa ja on siirtynyt niin sanotusti leirihevoseksi eli tekemään huoltohevosen hommia ja seurustelee hoitajien kanssa.

emä
Fionel
Tilastohevonen, musta, 152cm
ei.
Idwargo
Andalusianhevonen
ee.
Fioncia
Tilastohevonen
eii.
Indigo
Andalusianhevonen
eie.
Irwiena
Andalusianhevonen
eei.
Manuel fon Glebus
Friisiläishevonen
eee.
Felyna C
Lusitano

e. Fionel on musta hieman raskaampi rakenteinen andalusianhevosen näköinen yksilö, joka hurmaa eleganteilla korkeankoulun liikkeillä ihan kenet vain, niin katsojat kuin tuomarinkin. Tamma on kilpaillut kouluratsastuksessa ja sijoittunut upeasti aluetasolla. Kuitenkin näytökset, turnajaiset ja erilaiset roolit muun muassa elokuvissa ovat tamman leipälaji ja niistä se on saanut hyvä palautetta. Tamma piti yhden välivuoden jalkavaivojen vuoksi ja silloin pyöräytti meidän ihanan Camun maailmaan. Tamma on siis edelleen täyspäiväisessä näytöskäytössä ja tuntiratsuna.

Turnajaiset Sijoituksia 4 kpl
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Ladyt 12/18
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms 5/30
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi 18/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee 16/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus 17/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Lady cup 7/17
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms cup 19/27
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi cup 18/31
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee cup 26/27
27.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus cup 23/27
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Ladyt 7/14
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms 6/26
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi 27/28
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Mélee 15/26
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus 4/26
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Lady - cup 2/10
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms-cup 4/20
28.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi-cup 1/20
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Ladyt 9/14
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms 15/26
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi 24/28
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Mèlee 8/26
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Joustaus 1/26
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Lady - cup 1/8
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Skill at arms-cup 15/15
29.07.2017 Gotham Cup 2017 Ratsujousi-cup 12/15
LAJI Sijoituksia 0 kpl
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00

Laji
31
KES 2017

Nullam vel diam et erat malesuada accumsan. Nullam egestas hendrerit nisl, ut pulvinar eros laoreet et. Nulla eget sollicitudin nisi. Fusce ut pretium dolor. Etiam nec convallis diam. Phasellus consequat, ex ultrices cursus imperdiet, nulla tortor mattis magna, vestibulum sodales lectus augue at magna. Etiam sit amet eros vitae leo feugiat vehicula vel sed dolor. Pellentesque quis tortor non eros ultricies tristique. Cras luctus est id arcu blandit, non ullamcorper arcu faucibus. In ante metus, tincidunt at lectus nec, porta accumsan lacus. In mattis lobortis purus, vel egestas mauris dapibus at. Aliquam vel erat a metus tristique interdum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Mauris lacinia est eu est aliquet eleifend. Proin sit amet eros dictum, ultrices lectus eget, molestie sapien. Aliquam ornare felis quis velit posuere tincidunt. Curabitur venenatis dolor ac diam viverra convallis. Maecenas tortor magna, dapibus tincidunt finibus nec, porta sed magna. Donec nisl nisi, lobortis quis interdum in, suscipit at elit. Nunc ultricies, magna nec tincidunt pretium, quam risus vulputate nisl, vitae consectetur sapien lorem vel quam. Mauris pulvinar, libero vel porttitor consequat, urna ligula blandit lectus, molestie vestibulum leo est et lorem. Cras non ligula id ante eleifend maximus vel vitae arcu.

Ut felis erat, ornare vel accumsan vel, convallis eget justo. Sed ultricies turpis quis dolor vehicula, nec pharetra tortor placerat. Donec dolor lectus, tempor nec erat et, laoreet convallis leo. Proin eu finibus nibh. Suspendisse ex magna, mattis sit amet eros at, volutpat dapibus augue. Sed consectetur pharetra massa placerat finibus. Quisque consequat euismod augue at faucibus. Vivamus vitae dolor et magna varius tincidunt. Praesent quis est eget justo molestie dapibus. Quisque tempus, nunc in maximus scelerisque, nunc dui porttitor lorem, id laoreet tortor libero dapibus neque. Donec ac ex ligula. Proin risus turpis, sollicitudin sed suscipit posuere, interdum in sapien. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nam mollis ornare sem, molestie varius mi tempus et. Vestibulum sit amet congue risus.

31
KES 2017
Päiväkirja
Kirjoittanut