Kuka kyseenalaistaa valmentajana hevosen omistajan? No aika harva, mutta yksi niistä on tallimestarin tytär Elin, joka kyllä laittaa vastaan jos jokin ei mielestään mene oikein. Toisaalta se on hyvä piirre, mutta joskus todella rasittava ominaisuus, etenkin jos on itse väsynyt tai muten puolitehoilla. Toisaalta tämän teinin valmentaminen antaa aina aihetta iloon, sillä neiti on äärettömän taitava hevostenkäsittelijä ja on aina innokas oppimaan uutta vaikka sitten kyseenalaistamalla vanhaa. Tänään Elin ratsastaa Dejalla valmennustunnilla, joita olen luvannut pitää. Niitä voidaan kutsua joko valmennustunneiksi tai yksityistunneiksi, mutta sillä ei ole merkitystä.
Alkuverryttelystä asti Deja oli aavistuksen vastahakoinen ja rauhaton suustaan. Volttityöskentelyssä Elin sai sen kuitenkin hyvin ulko-ohjan tuntumalle ja meno tasaantui hieman. Volttikahdeksikolla ratsukon haateiksi koitui tuo suoristaminen volttien välillä. Deja jännittyi aina kun Elin suoristi tamman. Kehoitin käyttämään enemmän pohjetta ja vain päästämään ohjasta muutamia millejä. Toistojen kautta jo lopulta Elinin istuttua jo harjoitusraviin alkoi Deja rentoutumaan ja hengähtämään suoristuksessa. Muutama onnistuminen ja palkittiin tamma laukalla. Otimme laukkaa keskiympyrällä taivutellen sitä huolella. Muutaman kerran neiti säpsähti hieman talkooporukoita, jotka laittavat maneesia talvikuntoon ja raahaavat esteitä maneesin puolelle. Vivian eli Elinin äiti piti kuria talkooväelle ja samalla vilkuili mitä kentällä tapahtuu.
Pienet säpsyilyt eivät Elinin istuntaa juurikaan horjuttaneet, vaan nuorukaisen uskomattoman eleetön ja siisti istunta vain halasi tammaa kun se otti pienen pyrähdyksenkin. Isoja muutoksia Elin ei tehnyt kun korjasi tamman takaisin ruotuunsa, eikä hän missään vaiheessa suuttunut herkälle tammalle. Laukkatyöskentely oli aivan perustyöstöä hakien taivutusta ja välillä suoristuksen kautta vasta-asetusta. Muutamat laukanvaihdot suoritettiin lävistäjällä, mutta ei niitä alettu hiomaan sen enempää, kun olivat melko siistejä ja ilman pukkia. Lopputunnista otimme viellä volttikahdeksikkoa ja nyt suristuksesa oli pysähdys ja silloin tällöin erillisestä käskystä peruutus, josta suoraan raville lähtö. Joko Deja oli riittävän lämmennyt ja ajetukset juoksivat sopivaa vauhtia tai sitten Elin ratsasti super säntillisesti, sillä yhtäkään jännittymistä ei tullut edes peruutuksessa. Kehuin ratsukkoa joka siirtyi kevyeeseen raviin ja loppukäynnit kävelivät piha-alueella.