Viihdelinna

Kitana

Virallinen nimi Kitana
Rekisterinumero VH11-040-0138
Syntynyt, ikä 12.04.2009, 12v
Rotu, sukupuoli Friisiläishevonen, tamma
Väri Merkit
Musta Ei merkkejä
Säkäkorkeus 163 cm
Painotuslaji Valjakkoajo
Valjakko Koulu Esteet Varusteluokka
Vaikea Vaativa B 90 cm Heavy
Maahantuoja Omistaja
Yersinio / Duren Talma Titogov (VRL-09562)
3 Star Prospect, 1123 pistettä

Löydettyni kaksi kultakimpaletta en olisi uskonut että Kitana on se meille paremmin soveltuva hevonen. Ratsastuskoulun säpinään hyvin tottunut tamma on asiakkaiden kesken hyvin suosittu ratsu ja ritarit taistelevat siitä kuka on Kitanan arvoinen turnajaisissa. oivallinen varsonut ja kilpaillut tamma, joka saattaa meillä saattaa vielä saada jokusen jälkeläisen, mutta tuskinpa me ihan friisikasvattajiksi ruvetaan.

Hoitaessa Kitana on kiltti, mutta aavistuksen takakireä tietyissä asioissa. Se ei nimittäin voi sietää loimittamista, minkä vuoksi onkin ilman loimea aina kun mahdollista. Tamma ei kuitenkaan revi loimia pois, mutta irvistelee niitä pukiessa. Etenkin fleeceä vihaa, eikä sitä saakaan ikinä vetää vasta karvaan tai voi jopa saada hampaan kuvat selkään. Kitanalla suositaan siis sileä vuorellisia loimia, jotka eivät hankaa neidin hipiää. Kuitenkin outoa on se, ettei Kitanan vihaa valjaita tai satuloita. Tammalla käytetään joustorunkoista koulusatulaa, lännensatulaa tai keskiaikasatulaa. Sille ei oikein istu mitkään rungolliset satulat, mutta estetunneille leveiden suokkien satuloita voi käyttää rintaremmin kanssa.

Ratsastaessa korkea liikkeinen ja sopivan reipas. Kitana kulkee kuolaintuntumalla heti kun ohjat ottaa käteen, mutta on sen verran herkkä suusta että sillä käytetään suora kumikuolainta ja aloittelevammat ratsastajat käyttävät käsitukia tai kauhukahvaa, ettei revi neitiä. Toimii myös alkeistunneilla hyvin ohjat kiinnitettynä normiturpahihnaan. Käytetään paljon myös varusteettomilla tunneilla ja Manuel treenaa säännöllisesti ilman varusteita Kitanan kanssa. Jason on mieltynyt myös tähän neitoon ja aikookin sillä viellä kouluradoille päästä, ellei joku oppilaista innostu treenaamaan tosissaan. Loistava ratsu juniorille joka haluaa edetä kouluratsastuksessa ja senioreille, jotka haluavat tukea osaamistasolleen tai harjoitella uuttaa. Seniorit usein eivät tule toimeen Kitanan harjoitusravin kanssa, vasta useamman tunnin jälkeen alkaa tottua tamman liikkeisiin.

Valjakkohevosena erittäin kokenut ja herkästi ajettava, se toimii kuin ajatus tarkuudessa, ilman minkään laisia arvuutuksia ja epäröintejä. Kokeneetkin ajurit saavat Kitanalta paljon uutta innoitusta myös kouluradoilta. Tammalla on hyvä tasapaino ja se on todella notkea sekä nopea käännöksissään maratoonilla, maastossa miinuspuolena toki on korkeat ja kuluttavat askeleet. Toimii myös parivaljakossa ja onkin vakioparinsa Lawinen kanssa vielä starttaamassa jokusen parivaljakon ja ainakin hääajoa on tältä parilta varattu jo ensimmäisenä kesänä ja pitkälle syksyyn on varattu kaikki viikonloput.

23.07.2009, ori, Duren Donnar
04.02.2010, ori, Duren Torsten
isä
Hylke
Friisiläishevonen, m, 165cm, evm
ii.
Haijko
Friisiläishevonen
ie.
Daanja
Friisiläishevonen
iii.
Jack
Friisiläishevonen
iie.
Hailey
Friisiläishevonen
iei.
Daniel
Friisiläishevonen
iee.
Anja
Friisiläishevonen

i.

emä
Elskje
Friisiläishevonen, m, 161cm, evm
ei.
Tjorpen
Friisiläishevonen
ee.
Eelsie
Friisiläishevonen
eii.
Triple Akt
Friisiläishevonen
eie.
Jordela
Friisiläishevonen
eei.
Teslek
Friisiläishevonen
eee.
Elsa
Friisiläishevonen

e.

Valjakkoajo Sijoituksia 46 kpl
12.06.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 4/26
19.06.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 4/26
30.06.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 1/23
02.07.2013 Stewart Vaikea yhdistetty 2/23
03.07.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 4/23
02.08.2013 Suprant Vaikea yhdistetty 3/10
04.08.2013 Duren Vaikea yhdistetty 3/17
05.08.2013 Duren Vaikea yhdistetty 4/17
06.08.2013 Suprant Vaikea yhdistetty 1/10
07.08.2013 Duren Vaikea yhdistetty 3/17
08.08.2013 Suprant Vaikea yhdistetty 2/10
09.08.2013 Suprant Vaikea yhdistetty 2/10
10.08.2013 Duren Vaikea yhdistetty 3/17
13.08.2013 Duren Vaikea yhdistetty 2/17
10.10.2013 Salpicar Vaikea yhdistetty 2/10
11.10.2013 Duren Vaikea yhdistetty 2/13
13.10.2013 Duren Vaikea yhdistetty 1/13
13.10.2013 Salpicar Vaikea yhdistetty 2/10
14.10.2013 Salpicar Vaikea yhdistetty 1/10
22.10.2013 Duren Vaikea yhdistetty 3/16
24.10.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 3/22
25.10.2013 Duren Vaikea yhdistetty 1/16
27.10.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 3/22
29.10.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 2/22
11.11.2013 Brynhild Vaikea yhdistetty 1/22
14.11.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 3/40
09.12.2013 Breandan Vaikea yhdistetty 4/35
13.12.2013 Golden League Vaikea yhdistetty 2/6
15.12.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 3/25
16.12.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 4/25
17.12.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 3/25
18.12.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 2/25
20.12.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 1/25
23.12.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 3/25
26.12.2013 Jindabyne Vaikea yhdistetty 3/11
27.12.2013 Jindabyne Vaikea yhdistetty 2/11
28.12.2013 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 1/25
28.12.2013 Jindabyne Vaikea yhdistetty 2/11
31.12.2013 Heavyweight Drafting Vaikea yhdistetty 3/10
01.01.2014 Heavyweight Drafting Vaikea yhdistetty 1/10
09.01.2014 Bellgrove Vaikea yhdistetty 3/13
14.01.2014 Silence Vaikea yhdistetty 1/14
24.01.2014 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 3/16
26.01.2014 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 1/16
29.01.2014 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 3/16
30.01.2014 Konkkaronkka Vaikea yhdistetty 1/16
Valjakkoajo pariluokat Sijoituksia 13 kpl
05.10.2013 Huvitus Vaikea yhdistetty 3/9
22.12.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 1/6
23.12.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 1/6
25.12.2013 Fiktio Vaikea yhdistetty 1/6
07.01.2014 Heavyweight Drafting Vaikea yhdistetty 3/10
10.01.2014 Heavyweight Drafting Vaikea yhdistetty 1/10
13.01.2014 Heavyweight Drafting Vaikea yhdistetty 2/10
15.01.2014 Fiktio Vaikea yhdistetty 1/8
16.01.2014 Fiktio Vaikea yhdistetty 2/8
23.01.2014 Fiktio Vaikea yhdistetty 2/6
26.01.2014 Fiktio Vaikea yhdistetty 2/6
27.01.2014 Fiktio Vaikea yhdistetty 1/6
31.01.2014 Fiktio Vaikea yhdistetty 1/6

Laji
06
HEI 2017
Kotivalmennus
Mette Kilo
(omistaja)

Toinen upeista friiseistä on nimeltään Kitana ja tuo sopi ainakin Jasonin käteen mainiosti. Lawinen kanssa jo korkeisiin askeliin totutellut mies alkoi päästä rytmiin myös Kitanan kanssa, vaikka sillä on vielä korkeammat askeleet kuin kaverillaan. Avotaivutuksissa huomasi sen että tamma on tottunut tekemään liikettä vaunujen kanssa ja sen takajalat olivat hyvin varovaiset alkuun. Pikkuhiljaa sulkutaivutuksen kautta saatiin myös takajalkoihin kaivattua liikettä. Väistöjä käynnissä ja ravissa, sekä laukassa hieman ympyröitä temponlisäyksillä, oikeastaan päivän valmennus ei koostunut mistään sen ihmeellisemmästä ja teknisemmästä suorituksesta.

Jasonin oli kuitenkin tehtävä töitä paljon saadakseen säilytettyä tuntuman tammaan tasaisesti. Ajoittain se jännittyi niskasta ja jäi kuolaimen taakse, kun Jasonin käsi oli epävakaa. Kokeilimme siirtää ohjan turpahihnaan, koska tamma kuitenkin kuunteli istuntaa hyvin. Loppuvalmennuksesta ratsastettiinkin näin, sillä tamma asettui rennosti turpahihnan varaan. Se ei tietenkään ole ratkaisu, mutta toimii toistaisesti ja varmaan myös tunneilla näin paremmin. Jasonkin kehui että Kitana on paremmin ratsastettavissa näin, mutta haluaa kuitenkin päästä vielä ratsastamaan oikeasti kuolaintuntumalle. Tässä vaiheessa oli taas valmentajan sanaa kuunneltava ja jouduin toppuuttelemaan innokasta oppilasta. Herkän tamman kanssa on edettävä rauhallisesti, koska sen päätavoitehan on kuitenkin olla toimiva opetushevonen. Toinen upeista friiseistä on nimeltään Kitana ja tuo sopi ainakin Jasonin käteen mainiosti. Lawinen kanssa jo korkeisiin askeliin totutellut mies alkoi päästä rytmiin myös Kitanan kanssa, vaikka sillä on vielä korkeammat askeleet kuin kaverillaan. Avotaivutuksissa huomasi sen että tamma on tottunut tekemään liikettä vaunujen kanssa ja sen takajalat olivat hyvin varovaiset alkuun. Pikkuhiljaa sulkutaivutuksen kautta saatiin myös takajalkoihin kaivattua liikettä. Väistöjä käynnissä ja ravissa, sekä laukassa hieman ympyröitä temponlisäyksillä, oikeastaan päivän valmennus ei koostunut mistään sen ihmeellisemmästä ja teknisemmästä suorituksesta.

Laukkatyöskentelyssä Jason sai paremmin tuntumaa tammaan ja pääsimme hieman kokeilemaan myös kokoamista ja ihastukseksemme Kitananhan tekee jo yhden neljänneksen piruetista ilman ongelmia. Laukanvaihdot olivat hieman vauhdikkaampia, mutta hiljakseen tehtynä Kitana alkoi paremmin odottamaan ja ponnisti vaihdon eikä syöksynyt siihen kuin valjakkoajon maratoonilla. Loppuraveissa ratsukko pääsi venyttämään kunnolla eteen alas ja lähtiväthän ne vielä tutustumaan maastoihin.


14
JOU 2021
Jouluheppa
Telma

Tupelan kylä on virkistynyt, mutta meidät muistetaan myös kaupungeissa. Vantsan kaupungi kutsui meidät mukaan kaupungin joulunavauskulkueeseen. Kitanalla oli aivan erityinen rooli, se nimittäin saisi vetää Joulupukin vaunut läpi kaupungin torille. Kaikki hevoset oli siistitty ja osa pihaton hevosista pestykin tapahtumaa varten. Meiltä lähtee niin ammattiratsuttajia, kuin myös oppilaita kulkueeseen. Teatterilta ja omasta tarpeistosta olimme saaneet kerättyä kaikille tonttumaiset asusteet, vaikkei etenkään Manuel tuntunut arvostavan niitä. Showryhmä tulee ratsastamaan kolmella muulla friisiläisellä oppilaiden muodostaman tottun paraatin jälkeen ja suorittaa erilaisia vikellysliikkeitä ja muunmuassa pyrämidejä. Fiola ja Laura puolestaan kantavat joulun toivotusta seisten Ruthin ja Vilman takana. Joulun toivotuksemme pitää perää, kun taas Kitanan edelleä tulee kulkemaan soittajia ja jonkinlainen lasten kuoro. Meidänkin oppilaat laulavat samoja lauluja.

Kitanan ohjiin tarttuu tallimestari Viivi. Kaupunki oli varannut meille varikoksi hieman ahtaan käännöksen takana olevan päiväkodin parkkipaikan. Päiväkoti oli onneksi jo kiinni. Hevostemme harjoihin oli letitetty ledivaloja ja kaikkein satulahuopioa kiersi saman laiset paristoilla toimivat ledivalot, mutta näyttävin oli silti Kitana. Tamman kiiltävät punaiset valjaat, iso kiiltävä kello ja tietenkin kiiltävät mustat juhlavaunut. Jouluiset koristeet valmistuivat vielä varikolla, sillä ne olisivat voineet irrota kuljetuksen aikana. Kun koko kulkue alkoi olla valmis asetettiin viellä isoja lahjasäkkejä vaunuihin ja joulupukki autettiin Viivin viereen. Muutama oppilas istui tai oli jotenkin kyydissä lahjojen seassa ja heidän tehvätä olikin heitellä karkkeja ja pieniä lahjoja (kuten avaimenperiä ja heijastimia) yleisön sekaan.

Viivin sanoin Kitana kulki kuin unelma se ei hämmästynyt pientä orkesteria kuoroineen tai välittänyt joulupukin heiluttelusta tai kyydistään lentävisä tavaroista. Toki tammalla oli silmälaput, joten ei se pahemmin nähnyt mitä takanaan tapahtui, mutta se kuunteli Viiviä moitteitta. Kuulemma torille kääntyessä oli hieman polannetta, siinä hieman vaunujen pyörät jumitti, mutta onneksi järjestäjät olivat läheellä ja Viivin ohjeiden mukaan saivat pyöräytettyä etupyörät yli ja homma luisti jälleen. Itse näin kyseisen tilanteen pyramidin huipulta ja Jason oli jo antamassa minulle ja Iralle eli pyramidin huipuille käskyn mennä apuun, mutta Kitanan vahvuus ja avustajien kuuntelu kyky vältti pyrämidin purkamisen liian aikaisin.

Torilla ei sinäänsä Kitanan suhteen ollut mitään erityistä se seisoi ja odotteli kuuliaisesti Elinin pitäessä seuraa sille groomina. Elin esiintyi Kitanan kanssa hyvin monessa kuvassa, kun Joulupukki oli siirtynyt lavalle. Kaikkien hevostemme kanssa otettiin paljon kuvia ja vain pari tuntihevosta vedetiin rivistön taakse jalkamiesten toimesta, kun olivat levottomia. Orit olivat isteasiassa friisiläisten lisäksi varmaan kaikkein rauhallisimmat.