Viihdelinna

Luppis

Virallinen nimi Lublebah Lehja
Rekisterinumero Ei rekisterissä
Syntynyt, ikä 09.07.2014, 12v
Rotu, sukupuoli Clydesdalenhevosen, Tamma
Väri Merkit
Musta kts. kuvat
Säkäkorkeus 175 cm
Painotuslaji Työajo
Valjakko Koulu Esteet Varusteluokka
Noviisi Helppo B 70 cm Heavy
Kasvattaja Omistaja
Lion Wilk, Iso-Britannia Talma Titogov (VRL-09562)
3 Star Prospect, 1056 pistettä

Palaverissa totesimme että meillä alkaa olemaan aika kivat hevoset näytöksiä varten, mutta turnajaisiin kaivataan jykevämpiä hevosia ritareille, kuninkaat ja sir:it voivat ratsastaa jalosukuisemmilla, mutta ritareille kaivataan isoja kookkaita hevosia. Niinpä niiden uudelleen metsästys alkoi ja Sannille etsittiin vertaista seuraa. Englanista Suomeen lennähti mukavan oloinen musta tamma, jolla tuntuu riittävän vauhtia ja huumoria vaikka muille jakaa.

Elämän iloinen ja eloisa jättiläinen ei vahingossakaan astu ihmisen tontille, eli vaikka se kuinka riekkuisi narun päässä, niin siellä se mukana kulkee. Lapsikin voi taluttaa tätä joskus kaikki jalat yhtäaikaan ilmaan pomppivaa tammaa, joka etenee enemmän kengurumaisesti kuin hevosmaisesti tarhan suuntaan. Irtilaskiessa se usein jää jo portille keulimaan ja loikkimaan silkasta ilosta, joten pieni narun heilautus saa sen vauhtiin ja hetken iloittelun jälkeen se yleensä rauhoittuukin syömään. Hoitaessa paras hoitaa käytäväällä ihan kokonsakin puolesta, karsinat kun meinaavat olla vähän ahtaita tälle prinsessalle. Sannin kanssa tarhassa kuin paita ja peppu.

Ratsastuskouluun ei se ilmeisin valinta, mutta koska on kiltti ja kunnioittaa ihmistä toimii loistavasti alkeistunneilla ja etenkin liinatunnit, missä on kokoajan opettajan silmän alla ovat Luppiksen erikoisalaan. Kokeneiden koulutunneilla sillä tykätään tuupata, koska on hienoa kun saa ison hevosen tekemään töitä pienillä istunnan muutoksilla. Luppis on taitavampi kouluratsastuksessa, kuin mitä kilpailutulokset antavat olettaa. Kilpailuissa emme ole vain tohtineet puksuttaa vaativampia ratoja, mutta ehkä viellä joskus. Maastossa eloisa ratsastaa ja mukava kun ei säpsy tai sähellä turhia, vaan menee vain eteenpäin. Maastoon yleensä laitetaan vähän jarrua suuhun.

Valjakko- ja tyähevosena sopivan pirteä ja kevyt ajettava. Luppis harjoittelee myös parivaljakkoa Sannin kanssa, vaikkeivat ne ihan tasavertoinen ja yhtenäinen parivaljakko olekaan. Näytöksissä osallistuva mm kyntönäytöksiin, heinäkuormien ajoon ja ihan markkinahevosinakin toimineita. Luppis kun nukkuu aina mahdollisuuden tullen ja kun sen unesta herättää kärryjen edestä, niin täytyy antaa hetki aikaa venytellä ennen liikkeelle lähtöä, muuten e kompuroi unisena.

isä
Blehard Conner
Clydesdalenhevosen, m, 179cm, evm
ii.
Blehard Donner
Clydesdalenhevosen
ie.
Kaju's Connie
Clydesdalenhevosen
iii.
Donnerhal St Pietro
iie.
Bluehard Red Holy
iei.
Conan Brun
iee.
Kaju's Hervly

emä
Lublebah Luna
Clydesdalenhevosen, mrn, 175cm
ei.
Dumbledor
Clydesdalenhevosen
ee.
Lacarla Luma
Clydesdalenhevosen
eii.
Fen Bumber
eie.
Donna IV
eei.
Carlos
eee.
Lumaprium

Kouluratsastus Sijoituksia 0 kpl
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
LAJI Sijoituksia 0 kpl
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00
00.00.0000 Järjestäjä luokka 00/00

Muhkukin kaipaa aina silloin tällöin vähän liikettä ja sitä me lähdimme hakemaan harjoittelija Vilman kanssa. Vilma ei kilpaile Luppiksella, mutta oman ratsastuksensa vuoksi treenaa mahdollisimman monella hevosella näyttöjä varten ja Luppis on yksi vaihtoehto koulunäyttöihin tai ainakin niihin helpompiin. Vilman kanssa Luppis liikkuu kevyesti, vaikkei tuon muhkun selässä kymmenen Vilmaa tuntuisi kuin kevyeltä aikuiselta. Vahva tamma työskentelee mielellään kevyesti, jos ratsastaja on hereillä ja valmis ratsastamaan eikä matkustamaan. Säästöliekki ammuttiin heti alas kunnon eteen ratsastuksilla kaikissa askellajeissa aloittaen laukasta.

Vilma istui satulassa ja ratsasti vahvalla pohkeella käyttäen istuntaa ja raippaa tarpeen mukaan. Vältimme yliratsastusta ja Luppis alkoikin reakoimaan kannuksen ansiosta pohkeeseen pienestäkin vinkistä. Siirtymiset askellajin sisällä alkoi sujua, vaikka kääntösäde olikin isontunut. Ravissa teimme alkuun pitkille sivuille temponlisäystä ja lyhyille sivuille avotaivutusta, mutta pian siirryimme keskiraviin lävistäjälle. Kehotin Vilmaa ajattelemaan kulmat ennen ja jälkeen lävistäjän avotaivutus maisesti ja hakea sieltä voimaa ja syvyyttä kulmaan, jolloin luonnollisesti siirtymät näyttää voimakkaammalta ja huolitellulta. Käyntiä ei erikseen tänään treenattu, muuta kuin on marssittava aina kaikki välikäynnit ja tehtäviin kuuluvat osuudet eikä saanut löntystää.

Ravissa pääsimme vielä loppuun hiukan taivuttelemaan kiemuraurilla ja volteilla. Pienellä huomauttelulla Luppis alkoi myös kääntymään ja ottamaan ulkolapansa mukaan. Vilma joutui olemaan tarkkana ulko-ohjan kanssa, sillä tamma karkasi erittäin mielellään avuilta ja uralta pois. Kuitenkin pikkuhilaa Vilma alkoi antaa ohjaa pidemmälle ja hakemaan pyöreyttä. Loppuen lopuksi ratsukko vaikutti oikein tyytyväiseltä ja pääsivät vähentämään varusteita ja suuntasivat hikisen treenin jälkeen uimaan.


10
HEI 2017
Retki järvelle
Vilma (omistaja)

Luppis pääsee tänään kanssani ensimmäistä kertaa uimaan. Telma keskeyyti meidät kouluaitojen maalaamisesta ja antoi hellepäivälle ihanan tehtävän. Isot tytöt eli Sanni ja Luppis pitäisi viedä järveen jäähylle. Sanni on kokeneempi uimari, joten Lotta ottaa sen ja minä sitten uuden tytön. Haimme neidit pihatosta, johon ne olivat vetäytyneet auringolta suojaan ilmastoinnin viileyteen. Ratsastusnaruriimut molemmille päähän ja meille kypärät niin olimme valmiita uima reissuun.

Manuel auttoi meidät selkän kun oli juuri tullut Ninon kanssa treenista ja ori oli jalkojen kylmäyksessä pesun jälkeen. Se oli sinäänsä hyvä, koska uutta selkään nousu telinettä ei viellä oltu saatu valmiiksi ja jakkarat ovat niin matalia ettei niiltä norsujen sekään nousta. Varsinkaan kun Luppis ei viellä ole oppinut maahan menoa. Lotta puolestaan sai Manuelilta hyvän oppitunnin hevosen maahan pyytämisestä ja selkännoususta vaivatta. Ja totesi vain että kyllä Luppiskin sen viellä oppii kun jää aikaa opettaa kunnolla. Se osaa jo mennä polvilleen ja käväistä kyljellä sekä piehtaroida, mutta paikalleen jääminen on se haaste muutenkin. Nytkin tamma halusi jo kovasti lähteä liikkeelle. Lähdimmekin, kun Lotta sai Sannin ylös maasta, rinnakkain kohti rantaa.

Pientä alkujärkytystä koettiin, kun rannassa olikin mökkiläisiä rälläämässä vesijeteillä, mutta meidät nähtyään he hiljensivät ja heiluttivat merkiksi että poistuvat paikalta. Luppis seurasi epäileväisesti jo kauemmaksi edenneitä jettejä, mutta marssi kuitenkin Sannin perässä veteen. Huomasin että se on kyllä tottunut jo veteen, joten ei muutakuin hieman syvemmälle ja annoimme neitien kaivaa ja leikkiä vedessä. Hetken jälkeen Sanni johtajana menimme syvemmälle ja pääsimme jo hieman uimaankin. Luppis yritti huijata ja ponnistaa maasta vauhia, mutta onneksi se huomasi elämän olevan ihan helppoa kun vain ui. Hetken polskimesen ja pidemmän uimalenkin jälkeen lähdimme takaisin talliin, jossa kuivasimme valuvat vedet pois ja jalkakarvat käytiin pyyhkeellä läpi ja suihkutettiin showshinet.