|
|
En tiedä miksi minulle tarjotaan näin kivoja mahdollisuuksia. Ja miksii Kiaran edelleen antaa minun raahata kaakkeja vaikka kuinka paljon yöpaikalleni. No Lurkki ei välttämättä toivu enään kokonaan karanteenista. Joten on mietittävä tulevaisuutta pitkäjänteisesti, niinpä oli tartuttava tähänkin mahdollisuuteen. Nuori kirjava muutti siis Sveitsiin ja asetuu alkuun harjoittelemaan pihatto elämää ja toivotavasti ehtii vielä saada kavereita.
Nero on kohtaliasen yksinkertainen hevonen hoitaa, kunhan vain muistaa se on melkoisen utelias ja sen vuoksi se onkin oppinut todella nopeasti avaaman pahimmatkin umpisolmut. Eli se on ainakin kätevä hampaistaan ja notkea nenästään. Se on aiheuttanut jo kolme kertaa pihatto lauman karkaamisen, kunnes meille selvisi kuka portin osaa avata ja kuinka. No Nero on tosiaan nimensä ansainnut, mutta onneksi se on myös viisas mitä tulee uuden oppimiseen ja on aina kiinnostunut töihin lähdöstä.
Ohjasajo oli ensimmäisiä mitä aloimme hiomaan orin kanssa ja se oli nopea opetettava. Kaikki kunnia Karlalle ja Ullalle, jotka jaksoivat kävellä aurinkoisella kentällä lähes käsittelemättöömän orin rinnalla. Pienellä painostuksella Karla sai minut laittamaan orin myös kärryjen eteen ja kappas sitä oltiin taannuttu takaisin ravitalli aikoihin. Nero on kevyt ajettava niin ohjilla kuin kärryjen edessä. Lisäksi se on hyvin ymmärtäväinen kaikille uusien kokeilujen kanssa. Olen ottanut orin muunmuassa pyörälenkile tai koiralenkille mukaan. Ainut mistä ori ei kauheasti pidä on Keijon hyppääminen kärryille, mistä se aina vähän nytkähtää.
|
i. Dead of Night PKK-V, PP-MVA, KRJ-II VH16-012-0133 / #PKK1755 |
ii. Eueucoyotl vd Shadow KWPN-III, KRJ-II VH16-012-0164 |
iii. Enough English KV-II VH15-012-0347 |
|
iie. Narsil vd Shadow KTK-III VH15-012-0203 | ||
|
ie. Nightmare Horror PP-MVA, KRJ-I VH16-031-0125 / #PKK1677 |
iei. Big Bad Wolf KRJ-II VH15-031-0674 | |
|
iee. Carya Nighty-Night KRJ-III VH15-012-0376 | ||
|
e. JB Neutrona VH19-031-0319 / #PKK3267 |
ei. JB Coruscation VIP MVA Fn, KTK-II VH19-031-0248 / #PKK3085 |
eii. Sinevan Aurifex KTK-II, KRJ-I VH18-031-0269 / #PKK2873 |
|
eie. Melisse Kern VH15-012-0297 / #PKK3083 | ||
|
ee. Sepp's Nuclear Fn, KTK-III, Laatu Tamma VH18-031-0071 / #PKK2564 |
eei. Nuu-Nuuk DFC VH16-031-0547 | |
|
eee. Sepp's Nocturne VH17-031-0420 |
Sukuselvitys
i. Dead of Night
e. JB Neutrona
| Kouluratsastus | |
|
00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % 00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % 00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % 00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % 00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % 00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % 00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % 00.00.2024 - paikka - KRJ/GP - 0/00 50,000 % |

| Esteratsastus | |
|
00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - ERJ/000cm - 0/00 |

| Kenttäratsastus | |
|
00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 00.00.2024 - paikka - KERJ/000cm - 0/00 |

Ladan ja Lotan valmennukset meritään tähän
30.6.-2.7.2023 Raven Crossing Latvia, kirjoittanut omistaja
Rento matkakaveri
Iso otsikkoinen
Tekstiä tähän...
Lurkki syö Stjärnesands Hästerin korkea laatuisia rehuja. Orin mysli on sekoitettuna isoon saaviin valmiiksi. Siihen tulee kaksi pussia Harmonia mysliä, yksi pussi performancea ja yksi pussi listittyä kauraa noin 20kg.
| Ruoka | Aamulla | Päivällä | Illalla |
| Esikuivattu säilöheinä | 2kg | 3kg | 4kg |
| Mysli | 1½ l | 1½ l | 1½ l |
| Guidolin Wafer Fioc Plus | 1/2 l | 1/2 l | 1/2 l |
| Esentials - kivennäinen | - | - | 1 mitta |
| Nokkonen | 1 mitta | 1 mitta | 1 mitta |
| Maca-jauhe | - | - | 1 mitta |
| Lisukkeita | x | x | x |
Mössöön
| Ruoka | Aamulla | Liikutuksen jälkeen | Illalla |
| Go-Green pelletti | 1/2 l | - | 1/2 l |
| Pellavainen | 1 dl | 1 dl | 1 dl |
| Melassileike | 1 dl | 1 dl | 1 dl |
| Mash | - | 1/2 l | - |
| Valkosipuliöljy | 1 dl | 1 dl | 1 dl |
| Rypsiöljy | 2 dl | 1 dl | 2 dl |
Kuivaheinää aina saatavilla karsinassa (heinäverkossa tai -pussissa).
Mössö turvotetaan aina valmiiksi ja on ämpärissä oven edessä.
Väkirehut on jaettu valmiiksi värikoodi bokseihin keltaiset aamulla, punaiset päivällä ja mustat illalla.
Mikäli väkirehuboksit ovat tyhjät heitä laatikosta leipää ja 1/2 litraa listittyä kauraa.
Lisukkeet ovat valmiina väkirehujen seassa silloin kun niitä saa.