Henkilökunta // Aluekartta

Tallimiljöö

Alun perin Töyrilän tilana toiminut perintäinen muutaman hevosen talli ja navetta. Nykyään siniseksi maalattu ja entisöity päärakennus sai remontin yhteydessä komean suuren terassin. Heti talon takaa alkaa jyrkkä mäki, joka on autollakin ajettava, eli ei pysty suora. Nytkyään terassilta on hienot näkymät rantaan ja rinteen tarhaan, joka on kesäisin tuntihevosten ja laumaavien käytössä.

Perinne tilan pihapiiristä löytyy pitkä vanha hirisinen talousrakennus, johon on remontoitu kolme valoisaa ja hyvä ilmaista huoneistoa. Jokainen huoneisto pitää sisällään oman keittiön, wc:n pikku tuvan ja makuuhuoneen. Mitään tilaihmeitä ne eivät ole mutta käytännöllisiä ajatellen yksin asuvia työntekijöitä ja harjoittelijoita. Järven rannalta lötyy neljä mökkiä, jotka ovat myös henkilökunnan majoitustiloina tarpeen mukaan. Makkosten oma mökki sijaitsee noin 1½ kilometrin päästä rannasta sijaitsevassa saaressa.

Tallit

Perinnetallissa on 6 karsinaa, jotka on tarkoitettu lähinnä suomenhevosille. Perinnetalli sijaitsee päätalon pihapiirissä. Karsinat ovat vahvaa puurakennetta ja tyylikkäästi tyyliteltyjä. Valurautaiset saranat ja naulakot luovat ihanan tunnelman. Perinen tallissa on ulkona puomit ja kesäisin letkupesu. Talvisin pesu onnistuu hoitopaikalla. Loimien kuivaushuone ja hyvin järjestelty pienehkö varustehuone. Tallin ylisillä on enemmän säilytystilaa muulle tarpeelliselle. Muuhun pihaan nähden talli on aavistuksen alavassa rinteessä ja varsinaiseen talliin on kulku päädystä tai rinteen puolelta. Ylisille pääsee pihan puolelta.

Tuntitallissa on isoimmat säilytystilat ja sinen on remontin yhteydessä perustettu myös tuntulaisille ja hoitajille oma sosiaalitila ja koulutustila, jossa voimme pitää kursseja. Kurssitilassa on valkokangas, videotykki ja tietokone kouluttajalle. Oppilaille on mukavat tuolit, josta saa käännettyä kätevästi pöydän tietokoneelle tai muistiinpanoille. Kurssi tilaan mahtuu yhtäaikaan maks 35 henkilöä. Tallin puolelta löytyy isot loimihuoneet ja kaksikin kuivaushuonetta, joista toinen on vain puhtaalle pyykille. Isot pesukoneet pesevät kaikkien tallien loimet ja pyykit. Karsinapaikkoja tallista löytyy 12 kpl, jotka ovat terapia- ja tuntikäyttöön varattujen hevosten käytössä. Pari karsinaa on aina tyhjänä siltä varalta että Peetun omia hevosia tarvitaan tunneilla, niin ne tuodaan illaksi tuntitalliin, jolloin on helpoin vahtia kuntoonlaittoja.

Hirsitalli Siirrettiin kuin vahingossa runkonsa osalta pihaan ja Peetu päätti tehdä siitä uuden veroisen sisältä. Raikas talli ilma, ja talvella lämpimänä pysyvä talli on ihanteellinen yksityistenmajoittamista ajatellen. Käytävä on leveä ja siellä on tilaa säilyttää omia arkkujaan ja kaappeja. Toimii myös tarvittaessa läpiajettavana tallina, eli myöskin ravihevosten on hyvä lähteä lenkille täältä. Hirsitallissa on kuusi karsinapaikkaa, yksi pesupaikka ja yksihoitotila, jonka vieressä on satulahuone ja katossa on solarium. Lattialta löytyy kumimatto, jonka alla on tärinää tuottava rentouttava kone. Koneen ohjaus on salariumin alla, mikäli käytät tätä toimintoa vahdithan hevostasi tarkoin ja arjoa sille vaikka heinäverkkoa. Tallin puolesta seinällä roikkuu aina pari heinäverkkoa ja säkki, joita voit lainata halutessasi. Pienehkö toimisto ja kahvihuone löytyy myös tallista ja kahvihuoneesta pääsee ullakolle, joka on paikoin seisoma korkuinen ja reunoilta matalampi. Säilytystilaa ja oleskelutilaa on rakennettu vintille.

Aittatalli Aittatalli (4 englantilaistyyppistä karsinaa) on alkuperäisroduille ihanteellinen ympäristö. Tallit pysyvät viieleinä ja hyvin ilmastoituina ympäri vuoden ja talvella eristyksen ansiosta talleissa pysyy miellyttävä noin 8 asteen lämpö, eli juoma-astiat pysyvät sulina ja varustehuone lämpöisempänä, kuin karsinat. Varustehuoneena aittatalleilla toimii vanha merikontti, joka on siistitty, entisöity ja verhoiltu niin sisältä kuin ulkoa. Siellä on loimein kuivaushuone, pieni taukotila kaapeilla ja paljon säilytystilaa neljän hevosen tarpeisiin nähhden. Aittatallista hevoset pääsevät tarhaamaan omiin tarhoin, laitumille tai tuntilaisten tarhaan ihan hevosesta riippuen. Jos pystyy tarhaamaan kaverin kanssa niin saa olla vaikka kokopäivän tai ympärivuorokauden ulkona.

Päätalli Peetun ja valmennettavien hevosten käytössä oleva talli, jonka vanhassa (harmaa kivitalli) osassa on 12 karsinaa ja ne ovat tarkoitettu tammoille ja ruunille. Oreja varten rakennettiin vahvemmat karsinat uudempaan osioon (valkoinen kivitalli). Tallit ovat melko saman laisia ja molemmista löytyy omat tilavat varustehuoneet ja parikin pesupaikkaa, joista toisessa on salarium. Talli on suunniteltu mahdollisimman tehkkaaksi ja vanhat karsinat on korvattu uusilla liukuovellisilla karsinaelementeillä. Jokaisesta karsinasta löytyy heinähäkit ja vintiltä löytyy jokaisen karsinan täyttöluukku ja heinä automaattin täyttöluukku. Mikäli ei halua käyttää automaattia tai lisätä välissä häinää on sekin mahdollista "heinäkaapin" alimmasta luukusta. Heinät tippuvat siis ajastimella aamulla ja myöhään illasta, jotta hevoset saavat mahdollisimman tasaisesti syötävää. Heinäkaappeihin laitetaan yleensä vain kuivaheinää, mutta hevosesta riippuen. Heinähäkki tulee normi suomenhevoselle pään korkeudelle eli ei joudu kurottamaan. Poneille on omat häkkiviritelmät niin että ylettyvät syömään pää normaalimmassa asennossa. Kuivaushuoneita löytyy uudesta tallista kaksi ja vanhasta yksi, sekä yhteinen isompi loimihuone. Toimisto ja sosiaali tilat sijaitsevat pääovien molemmilla puolilla ja yläkerrassa.

Vuokratalli 6 karsinan hyvä ja helppo aihio. Liuku-ovet ja lantakone, kuten päätallissakin. Yksi pesupaikka ja yksihoitopaikka, mahdollisuus solariumin kiinnitykselle. Satula/valjashuone, paljon hylly- ja kaappitilaa. Satulatelineitä tai muita ei ole vielä kiinnitetty, koska se toteutetaan vuokralaisen toiveiden mukaan. Tarkoitus vuokrata yrittäjälle tallikokonaisuus. Tästä tallista löytyy myös heinä- ja väkirehu automaatit.

Tarhat ja laitumet

Meille tärkeää on hevosten mahdollisimman luonnonmukainen ympäristö ja elämäntavat. Niinpä meillä on isot tarhat ja laitumet, johon pyrimme yhdistelemään hevosia parhaamme mukaan. On kuitenkin totta ettei kaikki hevoset viihdy tarhassa kuin muutaman tunnin ja alkaa sitten riehumaan. Näitä hevosia varten meilläon myös kävelytyskone rakenteilla ja siihen asti tallista löytyy juoksumatto, johon hevosen voi viedä kävelemään ja kahlaamaan, sillä veden pinnan sää säädettyä aina metriin asti, mutta se ei koskaan saa olla niin syvä että ponit joutuisivat uimaan, eli vain mahaan asti saa täyttää. Tarhoja rakennetaan lisää ja muokataan kysynnän ja tarpeen mukaan.

Kentät ja maneesit

Hevosten liikuttaminen ei koskaan jää säästä kiinni meillä. Yksityistenkäytössä on vähintään yksi maneesi, sillä huonolla säällä tunnit ovat toisessa. Molemmat maneesit ovat isoja kooltaan. Vanha maneesi (punainen) on ratsastuskooltaan 25 x 60 metriä ja siellä on yhden pitkän sivun mittainen parin rivin nouseva katsomo, tuomaritorni ikkunoilla ja peilejäkin löytyy molemmista päädyistä, sekä pitkältä sivulta. Ehjällä sivulla on myös puomeille paikkoja ja ne saa nostettua potkuaidan yli.

Uusi maneesi (harmaa) on ratsastuskooltaan 32x 72 metriä, ja sieltä löytyy myös peilejä ja potkuaidat. Puomeille on rakennettu potkuaitoihin kaappeja, eli ne saa piiloon. Tolpat puolestaan saa piiloon isompiin kulmissa sijaitseviin kaappeihin tai katsomon puolelle. Tämän maneesin takana on myös puomeja ja johteita varten vanha iso merikontti säilytykseen. Kisoihin puomi haetaan mönkijällä maneesin läpi tai takatieteä pitkin. Uuden maneesin äädystä löytyy kahvio ja kokoustila, jota käytetään kilpailuissa kansliana. Tuomaritorni sijaitsee pitkällä sivulla ja sinne on kulku katsomosta ja ulkokautta. Kahviosta löytyy limuautomaatti, karkkikone ja kahviautomaatti, joten sieltä saa aina jotain evästä. Uusimpana hankinta on eväsautomaatti, johon saadaan erilaisia välipaloja myyntiin. Keittiö on vain henkilökunnan käytössä, mutta kahvioon saa koska vain tulla nauttimaan eväitä. Siellä on myös pieni jääkaappi ja mikro tallilaisten käytössä. Yläkerrasta löytyy kolme asuntoa ja leiriläisille ajateltu isompi makuusali. Leirien ulkopuolella työtnekijät hyödyntävät tätä tilaa vapaa-ajan viettoon. Jokaisessa asunnossa on pieni keittokomero, vaatekomero ja kaappitilaa, oma wc ja yksi tilava huone, jonka saa sisustettua mieleisekseen. Huoneeseen on mahdollista saada valmis sisustus.

Tuntikenttä on pienehkö hiekka- / kuitupohjainen ja sen vieressä on pari sairastarhaa. Kentältä lytyy valot, pieni katsomo, opettajan istuin ja selkäännousu teline, sekä pienehkö vanhempi estekalusto, sekä muuta tilpehööriä tunninpitoa varten. Kentän laidalla on puomikärry, jossa puomeja säilytetään. Kenttä pidetään tyhjänä puomeista, ellei opettaja toisin määrää. Yksityiset saavat halutessaan käyttää kenttää, silloin kun ei ole tunteja tai varsan opetusta.

Pihakenttä on yleisessä käytössä oleva kumirouhepohjainen kenttä. Kenttä on altakasteleva, eli se ei pölise eikä ole muutenkaan kuiva kesähelteelläkään. Uusi laaja este- ja kavalettikalusto, sekä jonkin verran "pelokkeita" ja rekvisiittaa esteiden alle. Löytyy myös muoviset kouluaidat ja kirjaimet. Katsomo, sekä sen alla oleva estevarasto. Kentän vierestä löytyy tarhoja ja grillikota.

Kisakenttä sijaitsee vanhan maneesin edessä se on isoin ja ns parhain pohjaltaan. Nykyään vaaleaa hiekkaa ja kuitua sisältävä hyvin joustava, mutta silti pitävä. Kenttä suunniteltu nimen omaan esteratsastusta ajatellen. Iso nouseva katsomo ja tuomaritorini. Kentän laidalla on terassilla vaurtettu kahvio-/kanstilamökki. Kesällä kentän reunoille saa aurinkotuoleja ja penkkejä muutenkin, eli katsomosta ei lopu paikat kesken. Auringolta varjoa tarjoaa muutama koivu. Kenttä on helppo jakaa muovisilla kevytaidoilla veryttely-ja kipa-alueeksi.

Maastot ja radat

Konnevesi arjoaa mahtavan laajat ratsastusmaastot. Meiltä löytyy paljon yksityisteitä, joihin meillä on yksinkäyttöoikeus tai käyttö oikeus. Tallilla on aikaisemmin toiminu vaellustalli, jonka vuoksi Team Makkonen tarjoaa yksityisilleen ja asiakkaille mahtavan mahdollisuuden maastoilla ympäri vuoden. Paljon tiestöä ja polkuja pidetään myös talvisin auki.

Ratsujen treenaamiseen meillä on myös maastoesteitä. Uusia esteitä rakennetaan talvella ja keväällä. Hyppyalueita on rannanniityllä, hiekkaharjun tasanteella ja päältä, vanhan maneesin takaa niityltä, koivumetsästä, kilpakentän laidalta ja uuden maneesin takaa lähtee 3 erivaikeusasteista rataa, jotka kiertävät vähän erilailla päätyen ladon kautta kilpakentälle.

Ravirata sijaitsee 3 kilometrin päässä tallista, mutta radan treenilenkit kulkevat vajaan kilometrin päästä meidän pihasta. Pääsemme kätevästi oman treenilenkin kautta yhdystieltä rata-auleellekin. Mäkitreenejä pääsee ajamaan hiekkaharjun suunnalle, jossa on merkatut mäet, mistä voi ajaa eli ne kestää. Varsinaista hiekkaharjua ei saa ajaa, koska se ei kestä.

Rantoja hevosten uittamiseen löytyy kaksikin kappaletta, joista toinen on vanha yleinen uimaranta, jossa pääset kahluuttamaan hevosatasi pitkälle. Rannalla käy myös koiria, joten varmistathan että sinut huomataan kun saavut rannalle. Ranta on meidän omistuksessa, eli koirat väistyvät jos hevosesi ei viihdy niiden kanssa.