Kaarnan Ajannäyttäjä

Nimi Kaarnan Ajannäyttäjä "Aku" Rekisterinumero VH00-000-0000
Rotu Suomenhevonen Painotus Kenttäratsastus
Säkä, sukupuoli 158cm Koulutustaso HeA, 100cm + ajo
Syntymäaika, ikä 23.03.2019, 7v Omistaja VRL-09562 (Peetu)
Väri Maksanrautias Kasvattaja Kaarnan Suomenhevoset

Luonne

Aku ehkä luupää tai sitten kuitenkin enemmän herkkä sielukas taiteilija, näkemyksiä on monia. Kuitenkin tuleessaan talliin kuusi vuotiaana ei juuri tajunnut ihmisen johtajuudesta mitään tai sitten ei halunnut tajuta. Ori siis reagoi hyvin vahvasti ihmisten ja ympäristön vaihtoon ja sen koko maailma heitti kuperkeikkaa. Pahimmillaan Aku oli jopa vaarallinen ja harkitsimme sen palauttamista, mutta pari viikkoa sitkeää taistoa ja taiturointia, niin ori rauhottui ja palasi ennalleen eli sellaiseksi halinalleksi millaisena se oli meille myyty.

Hoitaessa osaa olla myös rasittava, vaikka lähinnä onkin rakastettava sekä helppo hoitoinen. Tallihenkilökunnan mieleen Aku on ainankin siinä suhteessa että ruoka maistuu ja koskaan ei karsinasta löydy tallottua heinän korttakaan. Lisäksi Aku on muutenkin siisti karsinassa ja erittäin hyvä siivoamaan heinäisiä karsinoita, mikäli joku on stressin vuoksi repinyt heiniä. Harrastaa tallissa pienhä hörähtelyä, mutta ei kilju tai karju. Ulkosalla sillä on erittäin kimakka ääni, kun tervehtii tyttöjä. Taluttaessa käytetään joko orikuolainta tai ketujnarua, sillä esittelee mielellään korkeita askeleitaan. Ei kuitenkaan yritä ihmisen päälle tai rynniä muiden luokse. Kovemmat välineet, niin ei itse tarvitse käyttää voimaa. Muuten hoitotoimet sujuu tallissa, ulkona, rekassa ihan missä vain.Oppinut jopa työhevosmaisia piirteitä eli seisomaan rauhassa kun valjastetaan vaunujen eteen, eikä silloin välitä vaikka kiima pissaavaa tammaa kuljettaa nenän edestä.

Ratsuna saattaa alkuun tuntua höyryveturilta, joka menee taisaista tahtia pitkin preeriaa. Mutta kun oria hieman herkistelee siirtymisillä ja yksin kertaisilla taivutuksilla niin saa sieltä ihan kelpo kouluratsunkin kaivettua. Orilla on suomenhevoseksi erittäin näyttävät korkeat liikkeet, joissa on kuitenkin suhteellisen mukava istua kunhan vain oppii rytmin ja rentouden. Jossa jännittää niin ei voi mitenkään istua orin liikkeissä, eikä se todellakaan siedä ohjasta vetoa, vaikka saattaa joskus tuntua jähmeältä suusta.
Esteillä ori syttyy ja saattaa muutua hieman kovaksi suusta, mutta ei pure kuolaimeen kiinni, kun muistaa pitää kuolaimen heiman elävänä. Jos ratsastaja tarjoaa vaihtoehtoa kilpavetoon, niin ori voittaa sen varmasti. Alkuun ei niin tarkka jaloistaan, mutta kun ratsastaja on tarkka ja ratsastaa hyville paikoille riittävän rauhallisessa laukassa, niin ehtii nostaa jalat yli. Jos orin mahan alle tulee miljoona jalkaa ja rytmi on aivan pielessä, niin melko varmasti keilaa koko esteen ja silloin on paras rauhoittaa tilanne vaikka ihan siirtymisellä raviin. Ori hyppää ravistakin hyvin jopa sitä metriä, mutta parempi olisi jos saa ravin haltuun nostaa uusi laukka. Maastossa ori on energinen, mutta ei ryöstä tai revi. Harvoin säpsyy edes mitään ja maastoilee myös yksin ongelmitta. Myös tamma seurassa vaivaton maastoseuralainen, kunhan tamma ei nyt ihan syliin kiipeä.

Kilpailupaikoilla saattaa alkuun hieman kiljua, mutta rauhoittuu kyllä kun huomaa että on tullut huomatuksi. Verryttelyssä ihan oma itsensä ei kilju tai kohella turhia. Jos on kovin levoton taluttaa, niin hoitaja nousee selkään. Orin mielentilaa ei koskaan saa päästää kiihtyneeksi, sillä silloin rauhoittumiseen ja keskittymiseen menee yleensä noin tunnin läpiratsastus.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Kalman Jokeri
sh, 153cm, tprt
KTK III, ERJ II, SV I,
SG, 3 Star Prospect
ii. Ruosteessako
KTK II, ERJ I, KRJ I, KERJ I,
VVJ II, SLA I, FC
iii. Huuman Nautinto evm
iie. Ruostesuukko evm
ie. Jokerikuningatar
KTK II, ERJ I, KRJ I, KERJ I,
VVJ II, QS
iei. Jokerikuningas evm
iee. Ruusunen evm
e. Ch Kaarnan Tirppa
sh, 160cm, tprt
KTK II, Q, 2 Star Prospect
ei. Ch Marssilainen
KTK II, FC, 2 Star Prospect
eii. Avaruusmatka evm
eie. Pimeän Säde evm
ee. Tilhi
KTK III, Q, 2 Star Prospect
eei. Eliksiiri evm
eee. Tiira evm

Tutustu sukuun tarkemmin

Isä Pamelot trakehner ori säkäkorkeutta vain 160cm, mutta väriltään harvinaisempi ruunivoikko. Kilpaili menestyksekkäästi lähinnä esteratsastuksessa Saksassa tasoilla 130-150cm. Omistajan ja ratsastajan yhteispäätöksellä ei viety oria hyppäämään itsensä kokoisia esteitä, vaikka se kotona niitä leiskauttelikin. Upea auringossa kimalteleva kultainen sävy periytyy harvinaisen hyvin jälkeläisille, mutta ikävä kyllä periyttää myös sirohkoa rakennettaan. Hyviä periytymisiä isän linjälta on kuitenkin hyppykyky, hyvä estesilmä ja leppoisa käsiteltävä luonne. Pamelot on nyt eläköitynyt ansioikkaasti voittaen mm saksan mestaruuksia kolmena vuonna peräkkäin ja lukuisia sijoituksia sekä voittoja haalineena. Karkki on ensimmäisestä siitoskaudesta syntyneitä varsoja ja kyseisellä kaudella syntyi 3 oria ja 6 tammaa. Tällä hetkellä jälkeläisiä on jo 102 kpl ja orin ollessa 23 vuotias se astui viimeiset tammansa ennen täys eläköitymistä. Orista on tällä hetkellä kantavana vielä 12 tarkkaan valittua tammaa.
Isän isä Sake trakehner siittolan omaa kasvatusta ja armeijan Upseerin ratsuna toiminut. Säkäkorkeutta 163cm ja väriltään se oli erittäin vaalea punaruunikko. Kilpaili kaikissa kolmessa lajissa, joissa oli myös erittäin tasainen ja varma suorittaja. Upseeristo lainasi myös ratsujaan korkeammille herroille ja Eversti Wenhlen ikää reilu 70v otti aina ratsastus retkelleen Saken, mikäli se oli kunnossa eikä upseeri ollut ehtinyt sitä jo liikuttaa. Armeijan hevosena oli käytössä vain siittolan omille tammoille ja jälkeläisiä sille kertyi yhteensä 54 kpl. Kilpailu menestystä orille ei niinkään tullut, koska upseerinsa ei ehtinyt kilpailla työkiireiden vuoksi. Kuitenkin Sake on Saksan mestari kenttäkilpailuissaj a armeijan omissa klpailuissa se voitti lähes aina. Saksassa se tunnettiin kilpailuissa varmana rusetti haina, mikäli vain siis osallistui kilpailuun.

Isän emä Pau

Vestibulum purus quam, scelerisque ut, mollis sed, nonummy id, metus. Nullam accumsan lorem in dui. Cras ultricies mi eu turpis hendrerit fringilla. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus orci luctus et ultrices posuere cubilia Curae; In ac dui quis mi consectetuer lacinia. Nam pretium turpis et arcu. Duis arcu tortor, suscipit eget, imperdiet nec, imperdiet iaculis, ipsum. Sed aliquam ultrices mauris. Integer ante arcu, accumsan a, consectetuer eget, posuere ut, mauris. Praesent adipiscing. Phasellus ullamcorper ipsum rutrum nunc. Nunc nonummy metus. Vestibulum volutpat pretium libero. Cras id dui. Aenean ut eros et nisl sagittis vestibulum. Nullam nulla eros, ultricies sit amet, nonummy id, imperdiet feugiat, pede. Sed lectus. Donec mollis hendrerit risus. Phasellus nec sem in justo pellentesque facilisis. Etiam imperdiet imperdiet orci. Nunc nec neque. Phasellus leo dolor, tempus non, auctor et, hendrerit quis, nisi. Curabitur ligula sapien, tincidunt non, euismod vitae, posuere imperdiet, leo. Maecenas malesuada. Praesent congue erat at massa. Sed cursus turpis vitae tortor. Donec posuere vulputate arcu. Phasellus accumsan cursus velit.

Varsa Syntymäaika Emä/isä Muuta
ori/tamma Varsan nimi 00.00.0000 Emän/isän nimi muuta tietoa
ori/tamma Varsan nimi 00.00.0000 Emän/isän nimi muuta tietoa
ori/tamma Varsan nimi 00.00.0000 Emän/isän nimi muuta tietoa

Palkinnot

Rate My Pony    2 Star Prospect    747/1900 pistettä

Kilpailut

Laji

00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos

Laji

00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos
00.00.0000, Kilpailupaikka, Luokka, Tulos