Saaga ja Teemu Nieminen
Teemu Tobias Nieminen, 23-vuotias mies

Kevytrakenteinen, mutta pitkä Teemu on omistautunut hevosille jo pienestä pitäen. Mies aloitti ratsastusharrastuksensa 5-vuotiaana, eikä hänen ratsastus-uransa ole ollut tauolla kertaakaan näiden 18 vuoden aikana. Brunette onkin taitava ratsastaja ja osaa käsitellä lähes hevosta kuin hevosta. Teemu omistaakin kaksi hevosta: Valentin on Suomessa kasvatettu laadukas kouluratsu, Teemun ensimmäinen oma hevonen ja Bubblegumwar GEA taas Irlannista ostettu kenttäratojen lupaus. Kumpikin hevonen on vähävaraiselle miehelle kultaakin kalliimpia ja kaksikko asustelee samalla tallilla.

Teemu on koulutukseltaan lähihoitaja ja työskentelee sen turvin lastenhoitajana paikallisessa päiväkodissa. Palkka ei huimaa päätä, mutta työajat ovat säännölliset ja palkalla elättää kaksi hevosta. Tokikaan hienointa maneesitallia sillä ei saa, mutta katon kummankin hevosen pään päälle ja ruokaa turvan alle. Päivätyönsä lisäksi mies tekee tallivuoroja ja saa tämän myötä edullisemman tallivuokran. Säästyneet rahat mies käyttää valmentautumiseen ja kilpailemiseen.

Teemu on rakenteeltaan hoikka ja mieheksi jopa siro. Pituutta hänelle on siunaantunut 175 cm, mikä ennestään korostaa hänen kehonsa hoikkuutta. Teemu huoltaa kehoaan käymällä kuntosalilla ja joogassa, joten ihan keijukainen hän ei ole hoikkuudestaan huolimatta. Rakenteensa puolesta mies sopii hyvin ratsastajaksi.

Teemulla on tumman pähkinänruskeat, sivuilta lyhyet ja päältä hieman pidemmät hiukset, jotka on yleensä huolellisesti piilotettu kypärän alle. Miehen silmät ovat sinisen harmaat. Hänellä on kapeat kasvot joita on miellyttävä katsella. Teemu pitää partansa kurissa ja miehen posket ovat aina sileät.

Teemu on luonteeltaan peruskiva ihminen kaikkia kohtaan. Läheisimpien ihmisten kanssa mies on avoin ja nauravainen, sekä kuittailee kovasti esimerkiksi sisarelleen. Tuntemattomampien kanssa mies käyttäytyy korrektisti ja harkitsee tekemisiään enemmän. Hevosten kanssa brunette toimii johdonmukaisesti ja jämäkästi, mutta lempeästi, turhia sähläämättä.