Nos Étables

Bienvenue en France

Unelma omasta tilasta jossain muualla kuin kotimaassa Suomessa. Nelli haaveili pitkään pääsystä ulkomaille pysyväsi. Nuoren kilparatsastajan unelmasta tuli totta, kun löytyi sopivat sponsorit ja hyvä tiimi tueksi. Myöskin valmentaja/sulhanen Valentin oli suurena innoitteena lähteä ulkomaille ja etenkin Ranskaan, eli miehen synnyin maahan ja maahan jota hän on edustanut myös olympialaisissa. 27-vuotiaan Nelli otti ison askeleen ja muutti hevosineen ulkomaille talliin, jonka tilat oli remontoitu häntä ja tiimiään varten. Eikä mennyt kuin kaksi päivää, kun sponsorien hankkimia hevosia alkoi lipumaan tilan suuresta valurauta portista kohti tallipihaa.

Olet siis saapunut jotain reittia Champagnén aluelle, jossa valmistetaan maailman parhaat ja ainoat aidot shampanjat. Ehkä et ole kuitenkaan viinien takia tänne eksynyt, vaan tutustumaan Ranskalais-Suomalaiseen talliin. Nelli Haitulan talli on avannut oveensa maaseudulle kauniiseen viinitila ympäritöön. Tilanpäärakennus on juurisellainen paratiisiasunto, miksi voisitte kuvitella menestyneen viinitilan ”linnan”. Tallit ja muut rakennukset ovat eri-ikäisiä, mutta kaikesta pitää huolen viinitilan henkilökuta. Nelli eikä hänen puolisonsa Valentin Marie eivät kumpikaan tiedä viininviljelystä mitään, mutta nauttivat kyllä sen maisemista sekä mukavuuksista. Varsinaiset viinipellot alkavat tilan päärakennuksen takaa mäkisemmästä maastosta, kun taas tasaiset alueet ovat saaneet osakseen hevosten valtakunnan. Nellin tavoitteet ovat esteratsastuksessa, kun taas entinen kenttäratsastaja Valentin panostaa nykyisin kouluratsastukseen. Miehellä olis valtuudet pararatsastukseen, mutta toistaisesti kilpailee avoimissa luokissa.



Terveisin
Nelli & Valentin

Yhteistyössä: