Team Helanto

copy: Pixabay

copy: Pixabay

copy: Pixabay

copy: Pixabay

copy: Pixabay

Ratsutus

Ratsutuspalveluita on tarjolla rajoitetusti. Daniel ja Sofia käyvät myös omien aikataulujen mukaan ulkopuolisilla talleilla ratsuttamassa, mutta projekti hevoset otetaan mielellään omaan talliin kehittymään ajankäytönkin vuoksi. Hevosen omistajat ovat tervetulleita puuhastelemaan hevosensa kanssa koska vain tallin aukioloaikojen puitteissa toki. Kumpikaan ratsastajista ei ole kovinkaan kiinnostunut kilpailemisesta, mutta erinäiset kilpailusopimuksetkin ovat mahdollisia tosin melko harvinaisia.

Kaikkein suosituimpia paketteja on ratsutus- ja valmennuspaketit, joissa ratsukko hiotaan yhteen. Kuitenkin esimerkiksi myyntivälityksessä olevia hevosia pyritään käyttämään kaikissa mahdollisissa kissan ristiäisissä näytillä. Sen vuoksi etsimmekin sopivaa groomia / harjoitteliaa jota kiinnostaisi mahdollisesti myös kilpaileminen. Daniel hyödyntää omia valmennettaviaan julmasti kilpailuttamisen mielessä.

Täysihoidolla varustettu ratsutuspaketti kustantaa alvien kera 750v€/kk ja tosiaan on sovittavissa erllisiä valmennuksia / ratsutuskertoja vaihdetaan valmennuksiin. Hevosen iästä riippuen ratsastetaan 3-6krt / vko.

Muitapalveluita ovat:

  • Sisäänratsastus: 150v€/vko (todellisuus riippuu niin nuoresta itsestään)
  • Läpiratsastus: 25v€/krt tai 150v€/vko
  • Ongelman ratkominen: katsotaan tapauskohtaisesti mutta yleensä viikko hinnalla

  • Tuontihevoset

    Danielin yksi päätoimista on hevosten tuominen maahan ja myyntivälitys. Miehellä oli jo melko laaja tuttava piiri Euroopassa ja Espanjassa, kun mietitään kouluhevosia, mutta toiminnan startattua hän laajensi myös este- ja kenttähevosiin ja Sofian sekä muiden tuttujen kautta luotettavia välittäjiä alkoi löytyä. Suurimman työn potenttiaalisten hevosten metsästykseen tekee Sofia, jolla on kyllä hyvä silmä laadukkaaseen hevoseen jo nuoresta alkaen.

    Pääsääntöisesti hevosia tuodaan Espanjasta ja Keski-Euroopasta, mutta poikkeuksiakin on ja lähestulkoon aina tallista löytyy se yksi Suomenhevonenkin, joka on joko Sofian löytö tai sitten ravurista ratsuksi projekti. Daniel pitää kyllä Suomenhevosistakin, mutta miehen pituuden vuoksi ne näyttävät aina niin poneilta ja toki tuntuvatkin Lurkin liikkeisiin verrattuna.

    Ostotarjouksen voit tehdä keskustan foorumilla.

    Lista myytävistä ja myydyistä hevosista:

    Yksityiset

    Yritys tarjoaa myös täysihoitopaikkoja yksityisille tarinoiville ratsukoille. Meidän tarinointi pohjautuu lähinnä blogiin, muta jokainen saa valita sen oman ja mieleisen tarinointi muotonsa. Voi kirjoittaa vain hevosen omaan päiväkirjaan, tehdä oman blogin tms. Tällä kertaa ainankaan alkuun meillä ei ole foorumia, mutta Discord palvelimelle on mahdollista päästä ja se toimii yksinkertaisena viestintä kanava tallilaisten ja henkilökunnan välillä.

    Täysihoitopaikkaan kuuluu:

  • Koko- tai puolipäivä tarhaus hiekkatarhoissa yksin tai kaverin kanssa (huom tarhan siivous kuuluu omistajalle)
  • Loimitus (yksi loimi päälle yksi pois periaatteella, mutta aina vaihdetaan kuitenkin kuiva loimi päälle)
  • Karsinan siivous ja kuivitus (1krt / pv)
  • Kuivaheinä ja laadukas pölytön esikuivattu säilöheinä
  • Prix tai kauraton Peacemacer ja lisäkivennäinen tarpeen mukaan
  • Perushaavan hoito
  • Hevosen tarkastus päivittäin ulos viedessä ja sisään tuodessa
  • Ratsastusalueiden käyttö oikeus

    Lisäpalveluita:

  • Tarha- tai tallisuojat + 50v€/kk
  • Pidemmät lääkinnät ja extra hoidot 10-50v€/vko
  • Ratsutus / muu liikotus 15v€/krt
  • Omistajan vapaa viikko + 100v€/kk (tallivastaa kaikesta hoidosta ja liikutuksesta esim sairastumisen tai loman takia)
  • Valmennus 50v€/h (max 2 ratsukkoa samalle tunnille)

  • Ulkoasu © M Layouts