Høylandet Birger "Piko"

Luonnekuvaus

Kun nopeasti hankkii poneja ja käyttää pohjoismaissa tiettyä kuljettajaa, niin saa vapaita paikkoja tietoon. Sain maanantaina tietooni, että torstaina olisi Englannista, Norjan ja Ruotsin kautta matkaavassa autossa kolme paikkaa vapaana. Soittelin muutamalle välittäjälle, nimitäin haluaisin muutaman vuonohevosen vaikkei niistä ratsuponin jalostukseen olekaan. Sain tietooni sopivia kasvattajia ja heidän kauttansa löysin muun muassa Pikon. Hieman arka ori joutui totuttelemaan yllättävän kauan Suomessa elämiseen ja sen kanssa jouduttiin vähän säveltämään tarhailussa ja tallissakin. Piko majoittuu mieluiten reunimmaiseen karsinaan.

Hoidettaessa Piko on aavistuksen raskaan puoleinen, sillä orilla ei ole kaikkein parhaat käytöstavat. Se on aavistuksen jyrä, joten taluttaessa aina orikuolain, suitset tai ketjullinen naru. Muutoin se on suhteellisen simppeli hoidettava, eikä sen kanssa tarvitse pelätä potkuja tai puremia. Tammojen läsnä ollessa se on kovin äänekäs ja ”matsho”, jolloin saattaa myös huitoa etujaloilla. Pikon varustaminen on melko vaivatonta, mutta jos läsnä on tosiaan tammoja, niin etujalkojen pintelöinti saattaa olla haaste. Pintelöinti onnistuu kyllä, jos hoitaja on määrätietoinen, vaikka ori kurkkisikin tyttöjä. Juoksuttaminen orin kanssa on oma taiteen lajinsa, mutta kun tottuu alku spurtteihin ja syöksyihin juoksuttajaa kohti, niin ei ole ongelmaa.

Ratsuna ori on alkuun hieman adhd:n oloinen ja sen on todella vaikea keskittyä mihinkään oleelliseksi laskettuun asiaan. Jahka orin saa vain kuulolle, niin siitä kuoriutuu kohtalaisen mukava ratsu. Piko on hyvin energinen ja pyrkii aina eteen, se tuntuu aluksi alta juoksevalta, jos ratsastaja ei ole tottunut sen liikkeisiin. Orilla on hieman hankala laukka estehevoseksi, mutta ratsastettavissa kuitenkin. Esteillä Piko siis vaatii kokeneen ratsastajan, joka osaa asiansa ja saa pidettyä orin edestä ylhäällä. Maastossa melko liikennevarma, joten sen kanssa voi maastoilla yksinkin. Metsässä aavistuksen säikky ja kurkkii etenkin isojen kivien taakse. Lisäksi puupinot ovat Pikon mielestä epäilyttäviä.

Piko opetteli meillä tultuaan myös uuden ammatin, eli opetimme sen valjakkoajoon. Ajettavuus orilla on itseasiassa paljon parempi, kuin ratsastettavuus. Piko on aisojen välissä paljon paremmin kuulolla heti alkuun, joten sen kanssa työskentely on mielekästä. Kentällä tai maneesissa ajaessa ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä ja ori kuuntelee moitteitta. Sillä voi ajaa oikeastaan kuka vain ja se on myös lapsiystävällinen ajopeli. Maraton osuudella täytyy ajajan olla kuitenkin hyvin ajan tasalla. Metsässä se tosiaan on liian säikky pärjätäkseen ilman pätevän kuljettajan apua.

Ori lastautuu melko helposti, mutta on aavistuksen kärsimätön autossa. Piko siis kaivaa ja kuopii rekassa etenkin, jos se joutuu paljonkin odottamaan. Tammojen kanssa matkustaminen on rasittavaa ainakin niin kauan, kun auto on paikoillaan. Liikkeessä rauhoittuu hieman ja etenkin jos on heinää tarjolla, niin on melko miellyttävä matkamies. Pienenä varoituksen sana jyrämäisyys kuitenkin korostuu lastaus tilanteissa ja etenkin ulos lastattaessa.