Aurinko ei ole vielä edes kurkistanut horisontin takaa, kun Teemu koputtaa pikkusiskonsa huoneen ovea.
“Joo joo, viis minuuttia.” Koputukseen kuuluu tukahtunut mutina oven takaa.
“Nyt eikä viiden minuutin päästä”, Teemu sanoo ja jatkaa tarpeettoman kovaäänisesti keittiöön kolistelemaan astioita. Saaga makaa hetken huoneessaan kuunnellen kolinaa, ennen kuin raahautuu ylös sängystään. Kenen idea oli lähteä taas monen tunnin ajomatkan päähän kilpailemaan?
Saagan herätessä ja pukiessa Teemu keittää kaksikolle kattilallisen kaurapuuroa aamupalaksi ja nappaa kahvinkeittimen porisemaan. Miestä itseäänkin väsyttää ja hetken aikaa houkuttaisi palata sänkyyn nukkumaan. Miks kukaan omistaa hevosia, menee mielenterveys ja yöunet, ruskeaverikkö pohtii itsekseen hämmentäessään puuroa kattilassa.
Aika tuntuu juoksevan Saagaa nopeammin ja tyttö kuulee veljensä ilmoittavan aamupalan olevan valmista. Saaga ei ole valmis. Kaikki on hukassa ja hujanhajan eikä tyttö ole ehtinyt vielä meikatakaan. Missä ne eilen esille laitetut vaatteetkin taas ovat.
Teemu on ehtinyt jo syödä aamupalansa, kun Saaga vihdoin ilmestyy keittiöön. Tyttö istuu valmiiksi katetun pöydän ääreen ja alkaa puolikoomaisena lapata ruokaa suuhunsa.
“Kai meillä oli kaikki tallilla valmiina?” blondi kysyy syömisen lomasta. Teemu nyökkää toista kupillista kahvia samalla hörppien.
“Joo, hevonen ja tavarat sisään vaan”, mies toteaa ja laskee tyhjentyneen kupin tiskipöydälle. Mies pistää toisen pannullisen kahvia tulille ja kaivaa järjettömän kokoisen termospullon ulos kaapista.
“Me tarvitaan toinen noita”, Saaga toteaa ja heilauttaa lusikkaansa termospullon suuntaan lennättäen kaurapuuroa keittiön seinään.
“Hups.” Tyttö palauttaa lusikan lautaselle ja keskittyy hotkimaan lopun puuron pois.
“Mihin me muka sitä?”, Teemu utelee.
“Ei me yhdellä pullollisella pärjätä, juot tosta kuitenkin kaiken.”
“Sä voit nukkua autossa ja pysähdytään matkalla, saat kahvia.”
“Hyi en mä mitään palanutta huoltamokahvia juo.”
“Too bad, sit et saa kahvia. Ajajan etuoikeus.” Blondi tuhahtaa veljelleen ja pyöräyttää silmiään ennen kuin nousee ja pudottaa astiat tiskialtaaseen. Tyttö on jo suuntaamassa ulos keittiöstä, kun Teemu avaa suunsa.
“Seinä, mä en halua nähdä miltä toi kaurapuuro näyttää kun tullaan takas.” Tuhahtaen Saaga kääntyy ja nappaa palan talouspaperia käteensä. Suurpiirteisesti tyttö pyyhkäisee suurimmat kaurapuurot pois seinästä.
“Kaikki…” Teemu sanoo ja ojentaa sisarelleen tiskirättiä.
“kAiKkI”, Saaga jupisee ja ottaa rätin, istuu mielenosoituksellisesti seinänviereen ja alkaa raivoisasti hangata seinää.
“Haluutko että käyn tän varmuuden vuoks vielä kloorilla ja hammasharjallakin läpi?” tyttö kysyy kun tahrasta ei ole enää jälkeäkään.
“Eiköhän se oo hyvä noin. Kerää kamas niin päästään liikenteeseen.”
Ajomatka kotoa tallille ei ota kuin vartin. Saaga ehtii kuitenkin jo torkahtaa siinä vaiheessa, eikä Teemu raaski herättää sisartaan pysähtyessään tallipihaan. Mies nousee yksin ulos autosta huolehtimaan hevosensa pakkaamisesta. Suurimmat tavarat on onneksi pakattu jo illalla lainatraileriin, joten Teemulle ei jää huolehdittavaksi juuri mitään. Trailerin kiinnittäminen autoon sujuu tottuneelta mieheltä käden käänteessä. Saagan kevyt kuorsaus kuuluu autosta ulos. Teemu vilkaisee autoon ennen kuin suuntaa talliin huolehtimaan loput asiat järjestykseen.
Ei mene puoltakaan tuntia, kun Purkka tavaroineen on myös kyydissä. Trailerin lastaussiltaa nostaessaan Teemu käy vielä mielessään läpi listaa tarvittavista asioista. Mitään puuttuvaa ei tule mieleen, joten mies nousee autoon ja lähtee kärry perässään varovasti liikkeelle.
Matkan ensimmäinen tunti tai puolitoistanen sujuu miellyttävän hiljaisuuden vallitessa, kun ainoina äänenlähteinä ovat Saagan hentoinen kuorsaus ja moottorin hurina. Teemu ehtii jo ajatella, että Saaga nukkuu ainakin ensimmäiseen pysähdykseen asti. Valitettavasti pian tuon ajatuksen jälkeen tyttö alkaa heräillä itsekseen.
“Mä haen Purkan”, tyttö sanoo unisena.
“Me ollaan kyllä jo kaikki kasassa.”
“Ai. No ollaaks me kohta perillä?”
“Ei.”
“Kauan vielä?”
“Kauan. Annatko mulle sitä kahvia?” Saaga kumartuu kaivamaan termospullon jalkatilasta ja kaataa sen korkkiin veljelleen kahvia. Teemu vilkaisee tyttöä ottaessaan kupin vastaan ja palauttaa katseensa sitten tiehen. Saaga alkaa räplätä auton radiota. Suurin osa kanavista tarjoaa vain typeriä puheohjelmia tai uutisia, mutta blondi löytää onnekseen kanavan, jolla soi Jenni Vartiaisen Mustaa Kahvia ja Saaga jättää enemmän säätämisen siihen.
“Ootko sä varma että tää kertsi ei oo suora kertomus sun elämästäs?” Saaga katsoo Teemuun, joka tuhahtaa ärsyyntyneenä.
“Vihjailetko sä jotain?” mies vilkaisee sisartaan.
“Eeeenhän mä semmoisia…”
“Hyvä.”
“Onks vielä pitkä matka?”
“Mä luulin et sä oot kuustoista etkä kuus. On edelleen.”
“Marimari vaan sullekin.”
“Sähän se tässä mariset.”
“Mun pitää päästä kuselle.”
“Olisit käyny kun pysähdyttiin.”
“Näitkö sä niitä vessoja? En mä voi sellasessa käydä. Plus ei mulla ollut vielä sillon ees hätä.”
“Mä en enää ikinä ota sua kisahoitajaks. En. Ikinä.”
“Sanot vaa.”
Puolelta ikuisuudelta tuntuneen ajan (ja yhden melkein hermoromahduksen) jälkeen matkan päätepiste, eli Ruunaankoski, on saavutettu. Alkuhäslinkien jälkeen Teemu pääsee vihdoin avaamaan lastaussillan ja Saaga peruttaa Purkan ulos. Ori nostaa päätään korkealle ja haistelee ilman vieraita tuoksuja. Pienen hetken kuluttua se huokaisee ja laskee päänsä takaisin alas. Teemu taputtaa oria kaulalle. Kisapäivä voi alkaa.
Palasin tänään valmennuksen merkeissä Saagan ja Purkan kotitallille. Ratsukko oli saanut viimekertaisen valmennuksen jälkeen muutaman kotitehtävän ja tänään palasimme sen pariin. Kotitehtävän aiheena oli ollut tahti ja siirtymisten välin ratsastaminen ja Saaga kertoi parannusta tapahtuneen. Tänään otimme ohjelmaan lisänä laukannnostojen ja laukan laadun hiomisen, Purkan mielestä kun olisi kivaa vain rallatella menemään. Ravityöskentelyssä ratsukko väläytteli varsin kivoja pätkiä, mutta laukassa Purkan kuppi kuohui yli ja laukasta katosi voima hetkittäin kun ori halusi katsella mieluummin maisemia kuin kantaa itseään kunnolla. Palasimme nostojen pariin ja haimme takajalkoja kunnolla alle ilman, että Purkka kiehahtaa heti saadessaan laukka-avut. Heti kun ratsukko onnistui antamassani tehtävässä kahdesti niin päätimme lopettaa siihen. Paras palkinto yrittävälle ratsulle kun on taputus ja lepo.
Ajelin ihanan aurinkoisessa säässä tänään valmentamaan Saagaa ja hänen komeaa ISH-oriansa Purkkaa. Tapojeni mukaisesti olin paikalla juuri ja juuri ennen sovittua aikaa ja Saaga heilutti jo kentältä Purkan selästä, ratsukko oli jo nähtävästi suorittanut alustavan lämmittelyn itsekseen. Seurasin ratsukon etenemistä kentällä hetken aikaa ennen kuin rupesin pyytämään tekemään pieniä muutoksia. Purkka vaikutti hieman kiireiseltä ja kireältä ja monesti se tuntui vilkuilevan minua kentän keskellä eikä niin keskittynyt ratsastajansa kuuntelemiseen. Työstimme orin käyntiä hieman rauhallisemmaksi ja käynti-ravi siirtymisten kautta Purkkakin löysi hitusen malttia menoonsa. Hetkittäin se heittäytyi hieman vinoksi, mutta Saaga korjasi tilanteen hienosti. Laukkatyöskentely jäi tänään yhteen hienosti onnistuneeseen, rauhalliseen nostoon, mutta saavutettu ratsukon harmonia oli oiva palkinto jo kokonaisuudessaan.
Purkka tuntuu menohaluiselta ja virkeältä Saagan alla.
”Ihan vaan yks tai kaks verkkahyppyä riittää”, Teemu sanoo sisarelleen pidellessään orin ohjasta.
”Keskity enemmän siihen, että saat sen kunnolla avuille ja kuulolle”, mies jatkaa ja saa hermostuneen nyökkäyksen.
”Hyvin se menee”, ruskeaverikkö sanoo lohduttavasti pikkusiskolleen ja taputtaa ruunivoikkoa hevosta kaulalle, ennen kuin päästää ohjasta irti. Ori tanssahtelee nuoren ratsastajansa alla ja Saaga tuntee olonsa enemmän pikkulapseksi raketin selässä kuin vakavasti otettavaksi kilpailijaksi.
”Muista sitten ottaa videota että saan instaan materiaalia”, tyttö kuitenkin huikkaa veljelleen. Vaimea joo joo kulkeutuu blondin korviin tämän ratsastaessa pois veljensä luota.
Purkka heittelee päätään kun Saaga pyytää siltä ravia. Tyttö puree huultaan huolestuneena, mitä jos hän ei pärjää hevoselle? Ei kai Teemu olisi antanut sisarensa kilpailla jos epäilisi hänen kykyjään? Vaistomaisesti tyttö katsahtaa veljeensä joka seuraa kaksikkoa katseellaan. Mies näyttää kannustavasti peukaloaan ja hymyilee. Saaga hymyilee myös.
”Nyt Purkka-rakkaani, käyttäydymme siivosti ja ratsastamme hyvän radan”, tyttö sanoo hevoselle hiljaisella äänellä. Ruunivoikko kääntää korvaansa ratsastajan suuntaan. Sen sykeröistä hapsottaa jouhia vähän joka suuntaan, Saaga laittaa merkille ja mutristaa huuliaan tyytymättömänä. Miltä sellainenkin näyttää valokuvissa?
Hetkellisestä huolestaan huolimatta verryttely sujuu hyvin ja Saaga saa ratsunsa oikeanlaiseen työskentelymoodiin, joten tyttö tuntee olonsa varmemmaksi, kun edellinen ratsukko kuulutetaan radalle ja hänet valmistautumaan. Saaga ratsastaa maneeseja yhdistävää käytävää kohti käynnissä.
”Viimehetken vinkkejä?” blondi kysyy vieressä kävelevältä Teemulta.
”Vitoselta kutoselle mennessä kierrä ysin takaa, se on hitaampi, mutta vähemmän riskaabeli kuin ratsastaa sen edestä. Nyt ei ratsasteta nopeutta, jätä se uusintaan”, mies sanoo. Saaga nyökkää, vaikka tuntuu siltä että koko rata on pyyhkiytynyt pois hänen mielestään. Mikä ysi? Tai vitonen? Kutonen?
Kaiutin rätisee vähän kuulutuksen alkaessa.
”Seuraavana vuorossa Saaga Nieminen hevosella Bubblegumwar GEA.” Tyttö vetää yhden syvän henkäyksen. Portilla oleva Gee suo blondille kannustavan hymyn ja Saagasta tuntuu mukavalta, että radalla on tuttu naama. Tuomarin tervehtiminen, lähtömerkki. Purkka nostaa laukan ajatuksesta, ja vie ratsastajaansa kohti ensimmäistä estettä. Vielä hetken ennen hyppyä Saaga panikoi mielessään, ettei muista rataa. Huoli on kuitenkin turha, sillä rata on kirkkaana tytön mielessä.
Toinen este jäi Saagan mieleen huolestuttavana jo ratakävelyssä. Se lähenee kovaa vauhtia ja tyttö epäröi. Purkka huomaa ratsastajansa epäröinnin ja sen askel hidastuu.
”Ei ei, mene mene”, vaaleaverikkö mutisee hevoselle ja kannustaa sitä eteen. Ori ei ole aivan varma siitä mitä siltä halutaan, ja lopulta ratsukko lähtee hyppyyn liian kaukaa. Saaga kuulee takasten kolahtavan puomiin alastulossa, mutta toivoo hetken mielessään puomin pysyvän kannattimilla, ennen kuin suuntaa ajatuksensa ja katseensa seuraavana vuorossa olevaan sarjaan.
Viidennen esteen lähestyessä Saagan ajatus on jo kuudennelle ratsastamisessa. Tytön itsevarmuus on radan edetessä kasvanut vähän liiankin kanssa, ja luotto omiin kykyihin on kova. Katsomossa rataa seuraava ja kuvaava Teemu arvaa sisarensa mielenliikkeet ja joutuu puremaan hammasta, ettei huutaisi Saagaa unohtamaan koko asiaa. Blondi kuitenkin tekee valintansa ja miehen ei auta kuin seurata sivusta sen lopputulosta. Purkka, joka ei kiellä juuri koskaan, iskee nyt jarrut pohjaan ja hetken aikaa näyttää siltä, että Saaga saattaa pudota esteen joukkoon. Sitä ei kuitenkaan tapahdu, vaan ratsukko lähtee uudelleen yrittämään estettä, tällä kertaa huolellisemmin. Teemu näkee ärsyyntymisen ja turhautumisen sisarensa ilmeestä.
Loppurata sujuu ilman draamaa, pudotuksia tai kieltoja, Saagan otettua kerrasta opiksi ja ratsastaessa huolellisia teitä. Radalta käynnissä poistuvan ratsukon ratsastaja kuitenkin kiehuu, sen näkee jokainen. Verryttelyalueen puolella Teemu joutuu harppomaan pysyäkseen Purkan rinnalla. Verryttelyareenan ulkopuolella ratsukko pysähtyy ja mies ottaa kiinni orin ohjista. Saaga laskeutuu sanaakaan sanomatta satulasta ja marssii kiukkuisena matkoihinsa jättäen Purkan veljensä käsiin.
”Saaga!” mies huutahdaa sisarensa perään, mutta tyttö ei tee elettäkään palatakseen takaisin. Ruskeaverikkö huokaisee, vilkaisee pahoittelevasti ympärilleen ja keskittää huomionsa sitten ruunivoikkoon hevoseen, joka kyhnyttää päätään miehen olkaa vasten. Kunhan ori on hoidettu, Teemulla on muutama sananen vaihdettavana Saagan kanssa.
Tervehdin ja samalla hieman silmäilin Jukolan maneesiin saapuvia ratsukoita C-päädyssä kököttävältä jakkaralta. Kolmihenkinen valmennusporukka koostui melko sekalaisesta hevosaineksesta. Ruunikko poni, sirosta ulkonäöstä päätellen welsh, ratsastajineen käveli jo kiireisin askelin uraa pitkin. Seuraava selkään päässyt oli komean, erikoisen värisen puoliverioriin ratsastaja, joka edustikin tänään porukan ainoana miehenä. Nousin auttamaan viimeistä ratsastajaa pienen suomenhevosensa kanssa. Aapeliksi esitelty ori ei olisi millään malttanut odottaa, että ratsastaja pääsee kyytiin, vaan pyöri väkkäränä tämän ympärillä. Lopulta kun kaikki olivat hevosensa selässä, kutsuin ratsukot maneesin keskelle juttelemaan valmennuksen kulusta. Ossi-nimisellä welshponilla ratsastava Jannica kertoi oriilla olevan jo ikää ja hän toivoikin erityisesti jumppaavia liikkeitä muiden harjoitusten oheen. Puoliverioriin ratsastaja Teemu kertoi olleensa valmennuksessa Jukolassa jo viime viikolla ja silloin ongelmia oli ollut eteenpäin pyrkimyksen kanssa. Siirtymisillä saisimme varmasti houkuteltua hevosta herkemmäksi. Melina, johon olin aiemminkin törmännyt Jukolassa, kertoi suomenhevosensa Aapelin olevan hieman hätäinen ja yli-innokas, mikä ei jäänyt selkään nousussa epäselväksi… Eiköhän siihenkin löytyisi ratkaisu valmennuksen aikana. Kun ratsukot ja heidän tavoitteensa olivat selvinneet minulle, päästin heidät alkuverryttelemään itsenäisesti määräämissäni askellajeissa.
”Tarkkailkaa hevosen suoruutta ja omaa istuntaa. Jos hevonen tuntuu valuvan herkästi jommalle kummalle puolelle, koetta ensin korjata pohkeella ja ohjalla. Jos tästä ei ole apua, tutki omaa istuntaa. Istuitko keskellä? Tuntuvatko jalat yhtä painavilta jalustimilla? Jos nostat hitaasti polveasi kummaltakin puolelta, säilyykö tasapainosi? Tunnetko molemmat istuinluut?” ohjeistin ratsastajia.
“Ja koska paikalla on tänään pelkkiä oreja, muistetaan entistä tarkemmin ne välimatkat!”
Alkuverryttelyjen jälkeen lähdettiin tekemään siirtymisharjoituksia käynnistä raviin. Joka toisen kirjaimen kohdalla ratsukon tuli siirtyä muutaman askeleen ajaksi harjoitusraviin ja siitä taas käyntiin.
“Kannattaa päättää jokin tietty askelmäärä, jonka ravaatte. Se tekee tehtävästä täsmällisemmän ja helpottaa teitä itseänne. Siirtyminen raviin saisi olla terävähkö, eli ei anneta hevosen miettiä kymmenen käyntiaskeleen ajan huvittaisiko sitä ravata vai ei”, neuvoin.
“Noin juuri Teemu, sehän sujui hienosti! Mutta muista myös, että käyntiin siirtymisenkin täytyy olla täsmällinen. Jos haluat ravata viisi askelta, sitten ravaatte viisi. Vaikka toivommekin Purkalta reippautta, täytyy sen silti kuunnella pyyntöjäsi.” Seuraavalla kerralla voikko puoliverinen tekikin siirtymiset jo paljon tarkemmin ja jäi selvästi kuuntelemaan ratsastajaa.
“Hieno siirtyminen Aapelin kanssa! Sehän alkaa jo vähän kuunnella sinua. Jatka vaan samaan malliin”, kehuin juuri edestäni ratsastanutta Melinaa.
“Tehkää Teemu ja Melina vielä yhdet siirtymiset, Jannicalle riittää Ossin kanssa.”
Seuraavaksi samaa tehtävää jatkettiin toisin päin, eli edettiin harjoitusravista, josta tehtiin käyntisiirtymisiä suunnilleen joka toisen kirjaimen kohdalle. Tämä sujui kaikilta oikeastaan paremmin kuin ensimmäinen tehtävä ja hevoset tuntuivat kaikki enemmän tai vähemmän kuuliaisilta.
“Tehdäänpä loppuun sitten vähän laukannostoja”, aloitin.
“Tullaan peräjälkeen sieltä joko käynnissä tai ravissa tänne C-päätyyn ja tehdään täällä kulmassa, suunnilleen tuossa M-kirjaimen kohdalla laukannosto. Jatketaan koko lyhyt sivu laukassa ja täällä pitkän sivun päässä, H-kirjaimessa siirrytään taas ravin kautta käyntiin.” Ensimmäisenä C-päätyä kohti lähti Melina Aapelin kanssa. Suomenhevosori näytti jo ihan erilaiselta kuin alkutunnista, vaikka hieman ylimääräistä hössöttämistä olikin vielä havaittavissa. Ori siirtyi kuitenkin täsmällisesti kulmasta laukkaan ja laukkasi tasaisesti jumputtaen aina H-kirjaimeen saakka, jossa se tiputti Melinan pyynnöstä takaisin raville.
“Hyvä Melina! Teille riittää tämä kerta. Jatketaan kohta laukkaa ympyrällä”, kehuin. Seuraavan vuorossa oli Jannica Ossilla. Ratsukolla oli tänään sujunut tosi hyvin ja kunnioitettavan korkeasta iästään huolimatta Ossi vaikutti oikein vetreältä näin verryttelyn jälkeen. Jannica kehuikin sen olevan tänään paremman tuntuinen kuin pitkään aikaan. Ratsukko nosti laukan täsmällisesti M-kirjaimesta ja laukkasi puhtaan tahdikkaasti lyhyen sivun toiseen päähän.
“Vau mikä laukka Jannica, teille riittää myös”, sanoin ja siirsin katseeni viimeiseen ratsukkoon. Teemun ilmeestä päätellen Purkka taisi hieman ennakoida laukannostoa. Se yritti koko ajan hiipiä raville ja oli muutenkin jännittyneen oloinen.
“Ohhoh, no tänään ei ainakaan puutu energiaa”, hymähdin.
“Tee vaan reilu puolipidäte ja nosta laukka vasta kun se vastaa pyyntöösi.” Lopulta Purkka malttoi odottaa M-kirjaimeen saakka, mutta pomppasi melkoiseen vauhtiin Teemun antaessa laukkapohkeet. Mies horjahti, mutta keräsi nopeasti itsensä ja otti oriin kiinni.
“Otapa vielä uudelleen ja käännä tarvittaessa ympyrälle, jos siltä hukkuu jarrut”, ohjeistin ja ratsukko lähti tulemaan uudelleen. Purkka oli yhä kireä kuin viulunkieli, mutta pysyi nyt Teemun hallinnassa.
Jatkoimme laukkatehtävää vielä samalla tavalla, mutta niin, että kukin ratsukko jäi vuorollaan hetkeksi työstämään laukkaa pääty-ympyrällä. Tätä tehtiin molempiin suuntiin. Jannican Ossi oli jo selvästi ihan loppuverryttelymoodissa ja yritti venytellä kaulaansa ympyrällä. Kehotinkin muutaman hyvän kierroksen jälkeen naista antamaan ponille ohjaa ja kehumaan sitä. Ossi oli pärjännyt tänään todella hienosti. Purkkakin rauhoittui mukavasti ympyrällä, kun huomasi, ettei tässä oltukaan menossa minnekään. Lopuksi Teemu sai taas jo vähän pyytääkin orilta lisää laukkaa. Melinan Aapeli taas löysi itsestään vielä jonkun ihan uuden vaihteen ympyrällä ja yritimme parhaamme mukaan käyttää pöllöenergian temponvaihteluihin. Kun suomenhevosoriin älytön jyrääminen ja kiihdyttely saatiin edes hieman aisoihin, vapautin ratsukon loppuverryttelemään. Lopulta Aapelikin rauhoittui loppuraviin ja pörisi tyytyväisenä venyttäen kaulaansa.
“Sitten voidaan siirtää hevoset käyntiin, mutta voitte vielä tässäkin houkutella pidemmällä ohjalla ja pohkeella hevosia venyttämään pitkälle eteen ja alas. Mitä lähemmäs maneesin hiekkaa saatte turvan, sen parempi”, heitin loppuun pilke silmäkulmassa.
“Kiitos kaikille valmennuksesta!”
Purkka ei ollut sillä vauhdikkaimmalla tuulella tänään, mutta valmennuksen loppupuolella saatiin jo ihan hyviäkin hyppyjä irti. Oriista löytyi kyllä ketteryyttä tiukoillakin teillä, mutta jostain syystä kaikki energia kuoli sarjojen välillä. Sain nostella kyllästymiseen asti sarjan viimeisen osan puomeja, kun ori kerta toisensa jälkeen kolautti sen alas. Esteen laskeminen 120 sentistä metriin auttoi hieman, mutta hyppy jäi yhä löysäksi. Jätimme sarjan hinkkaamisen hetkeksi ja keskityimme radan muihin osiin. Jouluinen tonttuokseri saikin yllättäen eloa Purkkaan ja muutaman kieltäytymisen jälkeen se pomppasi mokoman kummajaisen yli jättimäisellä loikalla. Uuden energian voimin yritimme lopuksi uudelleen sarjaa ja johan alkoi jalka nousta viimeiselläkin esteellä. Toki säikyttelyn sijaan suosittelen treenaamaan laukan tahtia esimerkiksi kavaleteilla. Näin raikkailla talvikeleillä reipas hankilaukka voi myös piristää eteenpäinpyrkimyksensä kadottanutta hevosta.
Joulun alla oli ollut melkoinen määrä valmennuksia, eikä tämä aamu olisi mikään poikkeus. Niemisen Teemu oli tulossa kenttäorinsa kanssa estevalmennukseeni, jonka sisällöstä minulla ei ollut vielä pienintäkään aavistusta.
Tallatessani kentälle ratsukko oli verryttelyn lopussa ja täydessä terässä lähdössä edellisenä iltana rakentamalleni radalle. Pari näytti mennessään varsin toimivalta yhdistelmältä; Purkka hyppäsi määrätietoisesti ja hyvällä tasapainolla. Teemu opasti orin hyvin teille, jotka helpottivat hevosen pitkää askelta hakemaan ponnistuspaikat sopiviksi. Ori nosti hyvin jalkojaan pitäen näyttävän ilmavaran esteiden välillä ja liikkui pehmeästi. Mietin pidemmän aikaa mitähän tällaisen valmiin parin kanssa oikein tekisi ja päädyin katsomaan miten parin työskentely sujuisi yksittäisillä pituusesteillä. Rata meni jo omalla painollaan pystyjen kanssa vallan mainiosti, eikä siinä ollut juuri korjattavaa. Aluksi Purkkaa ei tuntunut juuri kiinnostavan vaikka aikaisemmin hypätyt pystyt muuttuivat oksereiksi ja trippeleiksi - ponnistus oli voimakkaampi vieden hevosen esteistä yli, mutta ratsukko selviytyi ongelmitta jokaisesta esteestä. Pientä jännitystä alkoi kuitenkin olla, kun vaihdoimme muutamat esteet erittäin värikkäiksi viuhkoiksi. Purkka kyttäsi esteitä ja hyppäsi niitä vinossa tiputtaen ajoittain muutamista ylimpiä puomeja. Asento näytti varsin kierolta ja Teemun ilme kertoi, ettei ollut nähnyt orin venkoilevan ennen tällä tavalla. Kuitenkin Teemun ottaessa hieman reippaammat avut käyttöön alkoi Purkan kyttääminen hiipua ja ori keskittyi taas täysin siemauksin esteiden ylittämiseen tyyli puhtaasti. Kehuin paria ja päästin heidät pitkän treenin jälkeen tekemään loppuverryttelyt kahdestaan.